Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti

Ilmestyskirjan täti kertoo Airista, joka on kolmekymppinen kahden lapsen äiti ja juuri palaamassa töihin hoitovapaalta. Hän pitää paljon miehensä perheestä, lukuun ottamatta tämän Liila-tätiä. Täti on hyvin voimakas persoona: räiskyvä, epäsovinnainen ja kovaääninen. Jostain syystä hän ärsyttää Airia suunnattomasti. (Minua puolestaan ärsytti enemmän Airi itse, varsinkin kirjan alkupuolella.) Harmillisesti käy niin, että Airin työnantajan eli IT-alan yrityksen ostaa toinen saman alan firma, jossa Liila sattuu olemaan töissä. Niinpä Airista ja Liilasta tulee työkaverit, eikä Airi voi vältellä tätiä, vaikka haluaisikin. Sopeutuminen työelämään ei ylipäätään ole helppoa, varsinkin kun uudessa työpaikassa on omat kiemuransa. Yhtäkkiä alkanut kummallisten sattumien sarja saa Airin epäilemään muita ja pian myös itseään.

Olen aiemmin lukenut Anu Holopaiselta Syysmaa-fantasiasarjaa, joten tiesin hänen olevan hyvä kirjoittaja. Nytkin jäin heti koukkuun, vaikka piti vain vähän lukaista alkua. Luin sitten koko kirjan samana iltana. Tällä kertaa genrenä on kansitekstien perusteella chick lit, jota on maustettua yliluonnollisilla elementeillä. Itse en tätä kirjaa luokittelisi chick lit -kategoriaan kuuluvaksi, mutta samapa tuo. Oikein hyvä kirja on kuitenkin kyseessä ja viihdyttäväkin, vaikka välillä vaikkapa työpaikan tapahtumat ovat vähän turhankin todentuntuisia. Yrityskauppojen jälkeinen ilmapiiri, konsultit ja pelko omasta työpaikasta ovat varmasti todellisuutta monelle.

Kirjan luettuani - varsinkin mielenkiintoisen lopun vuoksi - olin utelias näkemään, miten muut olivat tarinan tulkinneet ja löysinkin monta blogikirjoitusta. Kuten tietysti aina, eri ihmiset olivat saaneet kirjasta irti erilaisia asioita. Osa esimerkiksi piti kirjaa kokonaisuudessaan selvästi humoristisempana kuin minä. Huumoria tarinasta kyllä löytyy ja aina ei pysytä kohtuullisuuden rajoissa, mutta kirjan loppuosassa alkoi myös jopa vähän ahdistaa päähenkilön mielenterveyden puolesta.

Ransom Riggs: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children

Miss Peregrine's Home for Peculiar Children (suom. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille) on jälleen yksi kirjaston e-kirjalöytö. Tämänkin kirjan kohderyhmänä taitaa olla nuoret aikuiset, mutta minähän olenkin ihan nuori ainakin omassa mielessäni. Olisi kyllä mielenkiintoista saada kirja käsiini myös painettuna versiona, sillä se sisältää tekstin lisäksi valokuvia, joista tuo kansikuva on yksi esimerkki. Koko tarinan idea on kirjailija Ransom Riggsin mukaan lähtenyt valokuvista. Hän kerää itse vanhoja mustavalkovalokuvia, joista osa on varsin kummallisia, kuten kannen leijuva tyttö. Riggs alkoi kirjoittaa tarinaa kuvien pohjalta, ja osa kuvista päätyi kirjaankin. Valokuvat tuovat hienon ja välillä vähän kammottavankin lisän tarinaan. 

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Jacob, joka elää ihan tavalllista elämää, kunnes hänen isoisänsä kuolee. Isoisä on aina kertonut Jacobille tarinoita omasta lapsuudestaan, paostaan Puolasta toisen maailmansodan aikana ja ajasta, jonka hän vietti walesilaisella saarella sijanneessa lastenkodissa. Isoisän tarinat lastenkodista ovat hyvin mielikuvituksellisia ja hänen näyttämänsä valokuvat näkymättömästä pojasta ja muista vastaavista vaikeita uskoa todeksi. Jacob pitääkin muiden tavoin isoisän kertomuksia vain satuina, kunnes isoisä tapetaan ja Jacob alkaa epäillä, että isoisän pelkäämät hirviöt ovatkin totta. Hän lähtee isänsä kanssa Walesiin tutustumaan isoisän lapsuuden asuinpaikkaan ja toivoo löytävänsä sieltä vastauksia. Saarelta löytyykin joukko ihmisiä, jotka saavat Jacobin tajuamaan, ettei hänkään ole ihan tavallinen, vaan yksi eriskummallisista.

Miss Peregrine's Home for Peculiar Children on (ajoittain) jännittävä kirja, mutta ei mielestäni varsinaisesti kauhua, vaikka sellainenkin leima kirjalle on lyöty. Aineksia olisi kyllä ollut kauhutarinaankin. Odotin kannen ja kuvauksen perusteella ehkä hieman erilaista kirjaa, mutta pidin kyllä tästäkin. Kirjan alkuosa oli mielestäni vahvempi kuin loppuosa, ja tunnelma sopivan tiheä ja kutkuttava, kun saaren arvoitus ei ollut vielä paljastanut. Lopussa oli toki omat jännät paikkansa, mutta tarina oli jotenkin tavanomaisempi. Kiinnostavaa nähdä, mitä kirjailija saa tarinasta irti jatko-osassa. Sekin on jo lainattu.

Stephanie Meyer: Twilight

Twilightin perustarina on varmasti monelle tuttu: teini-ikäinen Bella muuttaa asumaan isänsä luokse pikkukaupunkiin ja tapaa salaperäisen Edwardin, joka onkin vampyyri. Seuraa suuria tunteita ja ahdistusta ja epävarmuutta. Edward ja hänen perheensä ovat osa yhteisöä, mutta paikkakunnalle äkisti saapuvat vieraat vampyyrit aiheuttavat ongelmia, kun yksi heistä kiinnostuu liikaa Bellasta. Kirja tarjoaa siis romantiikan lisäksi myös jännitystä. 

Kirjan lukeminen oli  mielenkiintoista, onhan Twilight ilmiönä todella iso. Olen nähnyt sarjan ensimmäisen elokuvankin, mutta kovinkaan yksityiskohtaisia juonenkäänteitä ei ole jäänyt mieleen, joten en osaa oikeastaan verrata kirjaa ja elokuvaa toisiinsa. Tarina ja kerrontatapa uppoavat todennäköisesti paremmin minua aika lailla nuorempiin lukijoihin, mutta omasta mielestäni kirjan ensimmäinen puolisko oli usein todella ärsyttävää luettavaa. Bellan mieliala vaihtelee jatkuvasti, koko ajan pohditaan Edwardin ajatuksia ja tuntemuksia ja analysoidaan tämän ilmeitä... argh. Onneksi tarina jossain vaiheessa lähti paremmin kulkemaan, vaikka kyllä teiniangstikohtia ja ylenpalttista siirappia tuli edelleen vastaan. Juoni ei mielestäni kaikissa kohdissa oikein toimi, mutta sinänsä kirjasta jäi myönteisempi kuva kuin oletin. 

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera

Heti ensin täytyy sanoa, että yllätyin, kun tajusin Veristen varjojen oopperan olevan suomalainen kirja. Tarina sijoittuu Venäjälle ja sen päähenkilö on ranskalainen Juliette, joten jo lähtökohta on hyvin kansainvälinen. Suomalainen kirjailija on kuitenkin kyseessä. Veristen varjojen ooppera sijoittuu 90-luvun puoliväliin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiselle Venäjälle. Juliette muuttaa maahan ohjaamaan Jevgeni Onegin -oopperaa pieneen kaupunkiin. Oopperan tähtenä on Dmitri, johon Juliette rakastuu. Hän muuttaa Dmitrin perässä Moskovaan, jossa todellisuuden rajat alkavat hiljalleen häilyä. 

Veristen varjojen ooppera on eittämättä taitavasti ja vivahteikkaasti kirjoitettu kirja, jonka tunnelma säilyy vahvana alusta loppuun asti. Minun makuuni vaan tarinassa on liikaa fantasiaelementtejä, jotka lisääntyvät loppua kohti niin, ettei lukija pysy perässä siitä, mikä on totta ja mikä ei. Sinänsä voin kyllä nauttia kirjasta, vaikken olisikaan koko ajan kärryillä, mutta jostain syystä tämän kirjan loppupuolella juonenkäänteet lähinnä ärsyttivät. Kirja olisi ehkä vaatinut vähän toisenlaisen mielentilan ja lukuympäristön (tai toisenlaisen lukijan). 

Ooppera on hyvin keskeisessä asemassa kirjassa ja varsinkin jo mainittu Jevgeni Onegin, joka ei ole minulle entuudestaan tuttu. Kyseinen ooppera on kuitenkin mahdollista nähdä parin viikon päästä Finnkinossa Met HD Live -esityksenä, joten kirjan lukemisen jälkeen oli pakko ostaa lippu näytökseen. Ehkä sen jälkeen ymmärtäisin kirjaakin paremmin...

Kesällä luettua II

Mötley Crüe, The Dirt - Törkytehdas
Mötley Crüe ei ole minulle mitenkään erityisen tuttu yhtye, mutta yhtyeen tarinan kertova Törkytehdas oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen pläjäys rock-elämän kaikista puolista. Kertojana toimivat vuorotellen yhtyeen jäsenet ja muut tiiviisti mukana olleet henkilöt. Aina kaikki osapuolet eivät tosin muista tapahtumia ihan samalla tavalla... Kirja oli viihdyttävä ja välillä myös aika huvittava tai ainakin minua monesti nauratti tyyppien uhoaminen. Kirjan luettuani päällimmäisenä ajatuksena oli, että onneksi oma elämäni on hyvin tasaista ja rauhallista. :)

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Mahtavan Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä ei pettänyt, pidin tästä oikeastaan vielä enemmän kuin Yösyötöstä. Paavo-poika on jatko-osassa jo viisivuotias. Pasasten pienen perheen elämä mullistuu, kun toinen viisivuotias, Terttu, muuttaa heille asumaan väliaikaisesti. Poikien ja tyttöjen väliset erot tuottavat päänvaivaa. Välillä sukupuolten välistä kuilua on kärjistetty vähän turhan paljon, mutta kokonaisuudessaan jälleen erittäin hyvä kirja. Pidän Hietamiehen kerrontatyylistä todella paljon ja koitin lukea kirjaa hitaasti ja nautiskellen, jotta hiljainen huumori ei menisi ohi.

Jane Green: The Accidental Husband
Matkalla pitää aina ostaa joku kirja ja tällä kertaa Tampereelta mukaani lähti vanhan tutun Jane Greenin uusin. Tarinan keskeisen jujun arvasin jo takakannen perusteella, mikä ehkä oli tarkoituskin. Alkuun epäilytti, onko tarina kovinkin samanlainen kuin eräässä Patricia Scanlanin kirjassa, mutta onneksi ei ollut liikaa samankaltaisuuksia.  Kokonaisuudessaan The Accidental Husband oli iloinen yllätys. Kahden perheen näkökulmasta kerrottu tarina etenee mukavaa vauhtia.

George R. R. Martin: A Clash of Kings 
Tulen ja jään laulu -sarjan toinen osa jatkoi aika lailla samaa linjaa kuin ensimmäinen osa Game of Thrones.Tarina etenee monen eri kertojan silmin kuvattuna hitaasti mutta varmasti. Martin pitää monimutkaisen maailmansa langat käsissään kunnioitettavan hyvin. Kolmas osakin on jo aloitettu, siinä on taas vähän enemmän sivuja (n. 1100) ja fonttikin on pienempi kuin aiemmissa... Jos jouluun mennessä olisi koko viisikko luettuna?
 
Mike Gayle: The Life & Soul of the Party
En ole pitkään aikaan lukenut Mike Gaylelta mitään, vaikka jossain vaiheessa hänen teoksensa kuuluivat vakiolukemistoon. Gayle kirjoittaa mukavaa ja viihdyttävää hömppää miehisestä näkökulmasta. The Life & Soul of the Party -kirjassa tapahtumat hyppivät juhlasta toiseen. Keskiössä on kaveriporukka, jonka eri jäsenten näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Mukana on paljon ihmissuhdekuvioita, keskusteluja, draamaa ja tragediaa kohtuullisen sujuvasti kerrottuna. Gaylella on parempiakin kirjoja, mutta kyllä tämäkin viihdytti.

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde

Meinasin unohtaa kirjoittaa kokonaan Robert Louis Stevensonin pienoisromaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Kävin pari kuukautta sitten katsomassa Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyde -musikaalin ja siitä innostuneena luin alkuperäisteoksen, joka olikin oikein mukava välipala. Tarina oli toki jo entuudestaan tuttu, mutta en tiennyt, millainen kirja oikeastaan on. Tajusin, että kysehän on dekkarista: tapahtuu päällekarkaus ja murha, joita selvitetään. Epäiltynä on alusta alkaen salaperäinen Mr. Hyde. Itselleni ja monelle muulle nykylukijalle on selvää, kuka tai mikä Mr. Hyde on, mutta oli mielenkiintoista yrittää lukea kirjaa niin kuin ei tietäisi juonta. Tykkäsin kirjasta yllättävän paljonkin. Klassikoita pitäisi kyllä lukea enemmänkin.

Poikkeuksellisesti laitan tähän kuvan aiemmin mainitusta näytelmästä, oli sen verran hienot lavasteet. 

 

George R. R. Martin: A Game of Thrones

A Game of Thrones on tuttu televisiosta, ja koska kolmannen tuotantokauden ilmestymistä Suomen televisioon joutuu todennäköisesti odottelemaan jonkin aikaa, oli pakko tarttua kirjaan. Kyseinen Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäinen osa on jo joskus aiemmin ollut minulla lainassa, tosin silloin suomeksi nimellä Valtaistuinpeli, mutta en saanut silloin aikaiseksi tarttua kirjaan. Johtui luultavasti siitä, että kirja oli hyvin suuri. :P Englanninkielinen versio oli koonsa puolesta paljon mukavampi käsitellä, mutta 800 sivussa riitti kyllä luettavaa. Harvoin tulee luettua mitään yksittäistä kirjaa yhtä pitkään kuin tätä. Kirja vei kuitenkin mukanaan, eikä minua ollenkaan haitannut hidas lukutahti. Sarjassa on tällä hetkellä ilmestynyt viisi osaa, joten riittääpähän kesäksi lukemista. 

Game of Thrones kertoo Westerosin maanosasta, jossa eri suvut kamppailevat vallasta. Kirjan maailma on sotainen ja patriarkaalinen, mutta silti kiehtova. Mukana on myös yliluonnollisia elementtejä, joiden osuus varmasti vain kasvaa sarjan edetessä. Tarinaa kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta, ja muutenkin mukana on todella paljon eri henkilöitä. Juoni pitää otteessaan, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä tapahtuu. Heti ensimmäisessä osassa esimerkiksi eräs päähenkilöistä kuolee. 

Olen ylipäätään fantasiakirjallisuuden ystäviä, joten sinänsä ei ole ihme, että Game of Throneskin miellyttää. Päädyin ostamaan ensimmäiset viisi osaa itselleni, kun halvalla sai, joten tiedänpähän ainakin, mitä luen kesällä. 

Cecelia Ahern: The Time of my Life

Olisi kiva päästä vähäksi aikaa Cecelia Ahernin pään sisään. En käsitä, mistä hän keksii kaikki ideansa, mutta hyvä, että keksii. Tällä kertaa tarina alkaa siitä, kun Lucy saa kirjeen Elämältään, joka haluaa tavata hänet. Lucy on laiminlyönyt elämäänsä ja valehdellut sekä itselleen että muille, joten Elämä lyöttäytyy hänen seuraansa ja pakottaa Lucyn miettimään asioita uudelta kantilta.


The Time of my Life on mainio kirja ja mielestäni hauskakin. Itse ainakin naureskelin esimerkiksi Lucyn ex-poikaystävälle ylikehittyneine egoineen. Päähenkilö Lucy ei välttämättä ole kauhean miellyttävä henkilö ja välillä tekee muutenkin mieli ravistella häntä. Sinänsä Lucyn kasvutarinassa ja muissa kuvioissa ei ole mitään uutta tai syvällistä,  mutta kirjan konsepti on mielestäni kiehtova ja juoni etenee mukavasti. Pakolliset romanttiset kuviot kuuluvat tietysti myös tarinaan, mutta onneksi niihinkin on saatu huumoria mukaan, ettei mene liian siirappiseksi. 

J. K. Rowling: Harry Potter- sarja

Starttasin uuteen vuoteen lukemalla pitkästä aikaa kaikki Harry Potterit, joita on seitsemän. Elokuvia olen nähnyt tässä välissäkin ja nyt taas muistin, kuinka paljon enemmän tapahtumia ja vivahteita kirjoissa on. Toki Harry Pottereissa on omat kerronnalliset heikkoutensa, mutta on ne silti vaan niin mainioita! Vaivatonta ja mukavaa luettavaa. 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Harjukaupungin salakäytävät kertoo kustantajana työskentelevästä Ollista, joka asuu perheensä kanssa Jyväskylässä ja elää tavallista elämää, mitä nyt sateenvarjot katoilevat koko ajan. Facebook yhdistää Ollin yllättäen nuoruuden kavereihin ja varsinkin vanhaan rakastettuun, Kerttu Karaan, joka palaa Ollin elämään. Kerttu on kirjoittanut menestysteoksen nimeltä Elokuvallinen elämänopas, jossa opetetaan elokuvallista elämäntapaa. Hän haluaa jatkaa kirjallista uraansa kirjoittamalla Ollin työnantajan kustantamana elokuvallisen elämäntavan mukaisen matkaoppaan Jyväskylästä ja etenkin kaupungissa risteilevistä lukuisista salakäytävistä. Salakäytävät ovat nuoruudesta tuttuja myös Ollille, ja nykyhetken lomassa käväistäänkin myös menneisyydessä tutustumassa Tourulan Viisikon seikkailuihin salakäytävissä, joissa aika, paikka ja ihminen muotoutuvat uudelleen. 

Elokuvallisuus ja Elokuvallinen elämänopas ovat keskeisessä asemassa tarinassa, ja kirjassa viliseekin sellaisia termejä kuin m-hiukkaset ja hidas jatkumohakuisuus. Minuun elokuvallisen elämäntavan idea ja kuvaukset eivät oikein iskeneet, ja varmasti osittain sen vuoksi kirja oli pienoinen pettymys. Odotukseni olivat nimittäin korkealla Harjukaupungin salakäytävien suhteen, sillä pidin ensimmäisestä Jääskeläiseltä lukemastani kirjasta hyvin paljon. Mielestäni kirja lähti liikkeelle hieman hitaasti, enkä oikein päässyt sen imuun mukaan ennen kuin puolenvälin tienoilla. Salakäytävät ja niiden omituinen maailma kiehtoivat minua eniten, mutta kokonaisuuteena en vain oikein lämmennyt kirjalle.

Harjukaupungin salakäytävistä on olemassa kaksi erilasta versiota, rouge ja blanc. Kirjoissa on erilainen loppu, ja olikin heti pakko lukea toinen versio lopusta kustantamon nettisivuilta. Tämä toinen loppu oli  mielestäni melkoisen yliampuva, enkä ensilukemalta pitänyt siitä yhtään. Näin jälkikäteen ajateltuna elokuvallinen räväkkyys kuitenkin kieltämättä sopii kirjaan. 

Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Tyttö joka muuttui lasiksi on hyvin mielenkiintoinen ja omalaatuinen kirja, jota on kuvattu aikuisten saduksi. Syrjäisellä saariryhmällä St Hauda's Landilla asuva nuori mies, Midas, tapaa valokuvausretkellään metsässä arvoituksellisen tytön, Idan, jonka jalat ovat muuttuneet lasiksi. Midas on eristäytynyt muista ihmisistä, mutta Ida pääsee hänen lähelleen ja yhdessä he yrittävät selvittää, mitä Idalle oikein on tapahtumassa ja miten lasiksi muuttuminen voitaisiin pysäyttää. Aika käy kuitenkin rakastavaisilta vähiin.

Tyttö joka muuttui lasiksi on tunnelmaltaan kaunis ja haikea. St Hauda's Land vaikuttaa perin merkilliseltä paikalta, jossa tapahtuu yliluonnollisia asioita ja asuu outoja ihmisiä. Idan ja Midaksen rakkaustarinaa kuvataan koskettavasti. Kuten Alkulukujen yksinäisyyskin, myös Tyttö joka muuttui lasiksi on nuoren mieskirjailijan esikoisteos. Pidin tästä kirjasta paljon ja etsin kyllä varmasti käsiini Shaw'n toisenkin kirjan, jonka nimi A Man who Rained ainakin lupailee samanlaista maagista tunnelmaa.

Ps. Tosi kaunis kansikin on tällä kirjalla.

Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus, Lankeemus ja Yö ikuinen

Ahdan nyt kolme kirjaa yhteen tekstiin, sillä kyseessä on Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus-trilogia. Ihastuin ensimmäiseen osaan viime kesänä ja luin heti myös toisen osan. Kolmatta osaa jouduin odottamaan tähän kesään asti, ja muistin virkistämiseksi luin toistamiseen myös ensimmäisen ja toisen osan. 

Vitsaus-trilogia kertoo vampyyreista. Sarja edustaa siis genreltään fantasiaa ja kauhua, mutta siinä on myös trillerin piirteitä. Minut yllätti del Toron ja Hoganin perinteisestä poikkeava näkemys vampyyreistä. Tietyt kliseet, kuten veren juonti ja auringon pelko, ovat tallella, mutta yleisesti ottaen vampyrismi selitetään kekseliäällä tavalla yhdistämällä biologiaa kauhuun. Vampyrismi rinnastetaan kirjoissa virukseen, joka leviää loiseläimien, verimatojen, avulla. Vertakaan ei juoda pitkillä kulmahampailla vaan pistimellä.Varsinkin ensimmäisessä osassa tieteellä on suuri rooli, ja monet vampyyreihin liittyviin ilmiöihin löytyy tieteellinen selitys.

Sarjassa kaikki vampyyrit ovat peräisin Muinaisista, seitsemästä ikivanhasta vampyyristä, joiden alkuperä selviää viimeisessä kirjassa. Muinaiset ovat aikojen kuluessa ohjailleet hienovaraisesti ihmisiä haluamaansa suuntaan ja saaneet aikaan toivomansa kaltaisia yhteiskuntia. Muinaisista nuorin, yksin toimiva Mestari, rikkoo kuitenkin yllättäen ikiaikaisen tasapainon vampyyrien ja ihmiskunnan välillä ja alkaa toteuttaa maailmanvalloitustaan. Häntä vastaan nousee sekalainen joukko newyorkilaisia, jotka jatkavat vastarintaansa siinäkin vaiheessa, kun suurin osa ihmisistä on alistunut vampyyrien valtaan.

Ensimmäinen osa, Vitsaus, on mielestäni paras ja intensiivisin osa, johon jää koukkuun. Kirja lähtee tosin minun makuuni hieman hitaasti käyntiin, mutta toisaalta rauhallisempi alku kasvattaa jännitystä hienosti. Tarina etenee sujuvasti ja vetävästi, ja sitä kerrotaan hyvin monen ihmisen näkökulmasta. Tämä kerrontatapa esittelee hyvin vampyyrien leviämisen moninaiset vaikutukset.

Toinen osa, Lankeemus, oli kummallakin lukukerralla pienoinen pettymys hienon Vitsauksen jälkeen. Lankeemus jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin Vitsaus päättyi, ja tarina kyllä edistyy ihan mukavasti. Tunnelmaltaan kirja ei kuitenkaan ole ensimmäisen osan veroinen intensiteetiltään. Lisäksi käännös ei mielestäni ole kaikin puolin täysin onnistunut, sillä siinä on vähän turhan paljon anglisismeja eli englannin kielestä peräisin olevia sanoja, joille löytyisi kyllä suomenkieliset vastineet. Esimerkki tästä: "Mestari oli ennen muuta kompulsiivinen, niin teoissa kuin ajatuksissa. Se oli miettinyt etukäteen suunnitelman kaikki mahdolliset permutaatiot." En kuitenkaan usko, että toisen osan puutteet johtuvat pelkästään käännöksestä. Onneksi myös tässä osassa päästään loppujen lopuksi kunnolla vauhtiin, ja kirja loppuu varsin näyttävästi.

Kolmas osa, Yö ikuinen, sijoittuu ajallisesti kahden vuoden päähän toisesta osasta. Maailma on muuttunut teoksien välillä paljon, sillä vampyyrit ovat ottaneet valtaansa koko maailman ja tuhonneet osan ihmiskunnassa kokonaan. Suuri joukko ihmisiä on lisäksi kerätty verileireille, joissa tuotetaan ruokaa vampyyreille. Monet jatkavat kuitenkin elämäänsä melko normaalisti, mitä nyt joukkotiedotusvälineitä ei enää ole ja vampyyrit tai heidän värväämänsä ihmisapurit vahtivat yhteiskunnan toimintaa. Ydinräjähdysten vuoksi myös olosuhteet ovat muuttuneet paljon, sillä päivänvaloa on vain parin tunnin ajan. Aiemmista osista tuttu, maan alla toimiva iskujoukko ei ole luovuttanut, vaan pyrkii edelleen kaatamaan Mestarin. Kolmas osa on parempi kuin toinen, mutta ei yllä ensimmäisen osan tasolle. Loppuratkaisu on sinänsä ihan toimiva, mutta ei hirveän omaperäinen.

Kirjailijoista Del Toro on paremmin tunnettu elokuvaohjaajana ja tietty elokuvamaisuus leimaa myös kirjoja. Erityisen ansiokasta kirjoissa on aiemmin mainitsemani uusi näkökulma vampyyreihin. Kirjat ovat jännittäviä ja viihdyttäviä ja niiden henkilöhahmot mielenkiintoisia. Väliosina toimivat kertomukset menneisyydestä ovat todella hienoja. Ensimmäisessä osassa käydään esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisella keskitysleirillä, jota vampyyrien myöhemmin perustamat verileirit muistuttavat. Holokaustin kautta nostetaan esille myös ihmisen julmuus ihmistä kohtaan. Kokonaisuudessaan Vitsaus-trilogia on erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu sarja.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

En ole aiemmin lukenut John Ajvide Lindqvistiä, vaikka olenkin lukenut hänestä. Kauhukaan ei nykyään kuulu lempigenreihini, vaikka aikoinaan tuli luettua paljon Stephen Kingiä. Kuinka kuolleita käsitellään ei kuitenkaan mielestäni ollut kovin pelottava, oikeastaan vain ihan kirjan loppu onnistui hyytämään selkäpiitä.

Kuinka kuolleita käsitellään pistää nimensä mukaisesti miettimään, miten käsitellä kuolleita. Kirjassa nimittäin tietyn ajanjakson sisällä kuolleet heräävät eloon, mutta eivät omina itsenään. Heistä on jäljellä lähinnä vain kuori, kuten omaiset alun innostuksen ja ilon jälkeen huomaavat. Omaisille on kova paikka tajuta, etteivät he pysty hoivaamaan kuolleita takaisin elämään, vaan nämä saattavat käyttäytyä hyvinkin arvaamattomasti. Lopulta elävät vainajat kootaan yhteen odottamaan sitä, että joku keksii, mitä heille pitäisi tehdä, mutta kokeilu päättyy kaaokseen.  

Tarinaa kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta, mikä tuo monipuolisuutta kerrontaan. Kiinnostavinta antia olivat lehtiartikkelit ja muu median tuotanto, joita on ripoteltu kirjaan peruskerronnan väliin. Yleisesti ottaen kirjasta jäi kuitenkin melko mitäänsanomaton jälkimaku. Ihan hyvähän kirja oli, juoneltaan omaperäinen ja kerronnaltaan suht sujuva, mutta ei ihan sellainen kuin mitä odotin. Aion kuitenkin lukea muutakin Lindqvistiä, sillä en usko, että tämä kirja oli häntä parhaimmillaan.


 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläistä on kehuttu kovasti blogeissa, ja voin kyllä yhtyä kehuihin luettuani Lumikko ja yhdeksän muuta -teoksen. Lajityyppinä on maaginen realismi, johon tutustuin jo aiemmin tänä kesänä Unenpäästäjä Florianin myötä. 

Laura Lumikko ja hänen Otuksela-lastenkirjansa ovat laajalti tunnettuja ja rakastettuja. Lumikko on myös Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuran perustaja, joka on kouluttanut yhdeksän lasta kirjailijaksi. Seuran kymmenennen jäsenen paikka on ollut vapaana kolmekymmentä vuotta, mutta nyt Jäniksenselälle paluumuuttanut Ella Milana saa tavoitellun paikan. Heti tämän jälkeen Laura Lumikko kuitenkin katoaa salaperäisesti omista juhlistaan. Ella Milanaa alkaa kiinnostaa niin Lumikon kuin Seurankin menneisyys, jossa on omat mysteerinsä. Hän alkaa selvittää tapahtumia Pelin kautta, jonka avulla Seuran jäsenet ovat ammentaneet toistensa elämästä materiaalia kirjoihinsa jo vuosien ajan. Häntä kiinnostaa myös kummallinen tarttuva tauti, joka muuttaa kirjojen juonta. 

Lumikko ja yhdeksän muuta kertoo kirjailijoista ja kirjoittamisesta hyvin kekseliäästi ja omintakeisesti. Tarina etenee sujuvasti, ja yliluonnollisia elementtejä on minun makuuni juuri sopivasti. Aion ehdottomasti lukea Jääskeläisen muutakin tuotantoa ja suosittelen tätä kirjaa lämpimästi.

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Unenpäästäjä Florianin tarina alkaa joulukuussa 2010. Maailmaa koettelee univaje, sillä ihmiset eivät enää näe unia entiseen tapaan. Päähenkilö Florian on Romanian romani, joka asuu Helsingissä. Florian on yksi harvoista unenpäästäjistä, jotka pystyvät avamaan ihmisten alitajunnan ja saamaan heidät näkemään unia. Florian pystyy kosketuksen avulla manipuloimaan muutenkin ihmisten ajatuksia. Kirjaa on luonnehdittu maagisen realismin edustajaksi, mikä on mielestäni osuva kuvaus, sillä yliluonnolliset elementit on nivottu hyvin luontevasti tarinaan, enkä ainakaan itse lukenut kirjaa juuri fantasiana, vaikka sitähän se oikeastaan on.

Tarina liikkuu monella eri aikatasolla niin Suomessa kuin Romaniassakin, ja siinä otetaan vahvasti kantaa romanien asemaan molemmissa maissa aikojen kuluessa. Aihe on edelleen ajankohtainen, sillä esimerkiksi juuri tänä viikonloppuna lehdessä oli juttu Romanian romanien huonosta tilanteesta. Kirjan lopussa on lueteltu lähteinä käytettyjä kirjoja, joten taustatyötä on tehty tätäkin kirjoitettaessa. 

Unenpäästäjä Florian ei ole helppolukuinen kirja, mutta kerronnassa on imua, joka veti ainakin minut mukaansa. Saxellilla on hyvin erottuva kirjoitustyyli. Monet eri aikatasot ja henkilöt sekä unien ja todellisuuden sekoittuminen aiheuttavat hieman hämmennystä, mutta lopussa kaikki vedetään hienosti yhteen. Loppuratkaisukin sopii kirjan tunnelmaan. Mieleenjäävä ja erilainen lukukokemus tämä Unenpäästäjä Florian, eikä varmastikaan kaikkien mieleen. Minä kuitenkin pidin kirjasta.

Michael Ende: Tarina vailla loppua

Vaikka kaksi edellistä tekstiä on kirjoitettu tämän vuoden puolella, oli vuoden 2012 ensimmäinen luettu kirja kuitenkin Tarina vailla loppua. Tästä on hyvä aloittaa uusi kirjavuosi, lähden rikkomaan viime vuonna tekemääni aikuisiän lukuennätystä (150 kirjaa). 

Tarina vailla loppua on oikeastaan satu. Se on julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 80-luvun alussa, ja ihmettelenkin, miten en ole koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirjan päähenkilönä on kiusattu ja äitinsä menettänyt Bastian-poika, joka varastaa antikvariaatista taianomaisen kirjan nimeltä Tarina vailla loppua ja sulkeutuu koulun ullakolle tarkoituksenaan olla palaamatta entiseen elämäänsä. Kirja kertoo tuhon partaalla olevasta Fantaasian valtakunnasta, joka eriskummallisuudessaan ja värikkyydessään saa Bastianin pauloihinsa. Lopulta käy ilmi, että Fantaasian valtakunnan voi pelastaa vain ja ainoastaan Bastian, ja hän pääsee itse kokemaan kaikkea, mitä mielikuvitus voi loihtia. Fantaasian valtakunta ja ihmisten maailma kietoutuvatkin yhteen.

Osa kirjan viehätystä on sen visuaalinen ilme. Teksti on vuorotellen vihreää ja pinkkiä riippuen siitä, puhutaanko ihmisten maailmasta vai Fantaasiasta. Lisäksi sivut on koristeltu, ja jokaisen luvun ensimmäinen kirjan on kuvitettu koko sivun kokoiseksi. Joissain kohdin tarina ei kulkenut ihan niin sujuvasti kuin olisi toivonut, ja tiivistämisen varaakin olisi ollut, sillä tapahtumia riitti parinkin kirjan tarpeisiin. Kokonaisuudessaan kirja oli kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen.