Khaled Hosseini: Leijapoika

Taas pitää aloittaa teksti toteamalla, että olen tämänkin kirjan lainannut useampaan kertaan, mutta en ole koskaan saanut edes aloitettua sitä. En tiedä miksi, tiedossa on kyllä ollut, että Leijapoika on hyvä kirja. Saattaa tietysti johtua siitä, että minulla on jatkuvasti ainakin parikymmentä kirjaa lainassa kirjastosta, ja kaikkia en vaan ehdi lukea ennen palautuspäivää. Mutta nyt olen sitten laajentanut kirjallista yleissivistystäni ja lukenut tämänkin tunnetun tarinan. 

Leijapojan päähenkilö on Amir, afganistalainen poika, joka kasvaa tarinan kuluessa aikuiseksi mieheksi. Tarina alkaa 1970-luvun Kabulista, jossa Amir asuu yhdessä rikkaan ja tunnetun isänsä kanssa. Heidän palvelijanaan työskentelee Ali, jonka poika Hassan on Amirin paras ystävä. Kabulissa suurena huvina ovat leijanlennätyskilpailut, joihin Amir ja Hassankin yhdessä osallistuvat. Erään kilpailun aikana poikia aiemminkin kiusannut Assef saa Hassanin kynsiinsä ja tapahtumat muuttavat poikien välejä peruuttamattomasti. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Amir ja hänen isänsä pakenevat Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton joukkojen tultua Afganistaniin. He luovat uuden elämän Yhdysvalloissa, mutta (näin kliseisesti sanottuna) menneisyys ei jätä Amiria rauhaan. 2000-luvun alussa hän joutuu palaamaan Afganistaniin, joka ei ole entisellään. Matkan jälkeen myöskään Amir ei ole entisellään.

Leijapoika on oikein hyvä kirja, mutta mielestäni ei kuitenkaan ihan Hosseinin toisen romaanin, Tuhat loistavaa aurinkoa, veroinen. Molemmissa kirjoissa on oma yhteiskunnallinen vireensä, sillä vallanpitäjien vaihtumisen vaikutukset Afganistanin oloihin tulevat hyvin esiin molemmissa kirjoissa.