Tyttö joka muuttui lasiksi on hyvin mielenkiintoinen ja omalaatuinen kirja, jota on kuvattu aikuisten saduksi. Syrjäisellä saariryhmällä St Hauda's Landilla asuva nuori mies, Midas, tapaa valokuvausretkellään metsässä arvoituksellisen tytön, Idan, jonka jalat ovat muuttuneet lasiksi. Midas on eristäytynyt muista ihmisistä, mutta Ida pääsee hänen lähelleen ja yhdessä he yrittävät selvittää, mitä Idalle oikein on tapahtumassa ja miten lasiksi muuttuminen voitaisiin pysäyttää. Aika käy kuitenkin rakastavaisilta vähiin.
Tyttö joka muuttui lasiksi on tunnelmaltaan kaunis ja haikea. St Hauda's Land vaikuttaa perin merkilliseltä paikalta, jossa tapahtuu yliluonnollisia asioita ja asuu outoja ihmisiä. Idan ja Midaksen rakkaustarinaa kuvataan koskettavasti. Kuten Alkulukujen yksinäisyyskin, myös Tyttö joka muuttui lasiksi on nuoren mieskirjailijan esikoisteos. Pidin tästä kirjasta paljon ja etsin kyllä varmasti käsiini Shaw'n toisenkin kirjan, jonka nimi A Man who Rained ainakin lupailee samanlaista maagista tunnelmaa.
Ps. Tosi kaunis kansikin on tällä kirjalla.
Alkulukujen yksinäisyys kertoo Mattiasta ja Alicesta. Molemmilla on omat menneisyyden taakkansa, Alice on rampautunut lasketteluonnettomuudessa ja Mattia tuntee syyllisyyttä kaksoissisarensa katoamisesta. Mattiasta ja Alicesta tulee ystäviä, tai vähän enemmänkin, mutta koskaan ei tunnu olevan oikea aika tai tilanne syventää suhdetta.
Ensimmäiseksi ei olisi ainakaan minun mieleeni tullut, että tällaisen kirjan on kirjoittanut nuori fyysikkomies. Toki Mattia on matemaatikko, ja luonnontieteiden vaikutus näkyy kirjassa nimeä myöten. Mattia ja Alice rinnastetaan alkulukuihin, jotka ovat jaollisia vain ykkösellä ja itsellään. Kirjan tunnelma on ylipäätään jollain tavalla etäinen. Varsinkaan Alicesta ei saa kunnolla otetta. Alkulukujen yksinäisyydestä jäikin hieman ristiriitainen tunnelma, sillä pidin kyllä kirjasta ja kirjailijan tyylistä, mutta kaikki palaset eivät kuitenkaan ihan natsanneet.
Raija Orasen Kaikki Doriksesta ja muita ällistyttäviä tarinoita jatkaa samaa linjaa kuin jokin aika sitten lukemani Sulo tuli taloon. Tai oikeastaan Kaikki Doriksesta aloittaa linjan, koska se on kirjoitettu ennen Suloa. Kaikki Doriksesta on kevyempi ja hauskempi kuin Sulo-kirja, sillä tämän kirjan tarinat keskittyvät lähinnä perheen persoonallisiin koiriin ja matkoilla sattuneisiin kommelluksiin. Toki hieman vakavampia sävyjä on tässäkin kirjassa, mutta selvästi vähemmän. Viihdyttävä ja nopealukuinen välipalakirja.
Blogilaiskuus vaivaa edelleen, joten Sofi Oksasen uusimman lukemisesta on jo useampi viikko. Kerrankin olin edes melko ajoissa uutuuskirjojen lukemisessa, kun satuin bongaamaan Kun kyyhkyset katosivat kirjaston pikalainahyllystä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Viroon ja ulottuvat 1940-luvun sotavuosista 1960-luvulle.
Tarinan keskiössä ovat Edgar, hänen vaimonsa Juudit sekä serkkunsa Roland. Edgar on melkoisen epämiellyttävä henkilö, opportunistinen, itsekäs ja valmis melkeinpä mihin vaan pelastaakseen oman nahkansa ja menestyäkseen. Edgar seisoo juuri sen joukoissa, joka kulloinkin on vallassa. Omaa menneisyyttään hän pyrkii muuttamaan valehtelemalla ja väärentämällä. Myös muilla henkilöillä on omat keinonsa selviytyä sodasta ja miehityksestä. Edgarin vaimo Juudit löytää ystäviä saksalaisista miehittäjistä, mutta Saksan tappio romuttaa unelmat.
Kun kyyhkyset katosivat ei ole helppolukuinen tai tapahtumiltaan selkeä kirja, vaan vaatii keskittymistä. Tavallaan pidin siitä, ettei kaikkea sanota suoraan, vaan jätetään lukijallekin jotain haastetta. Loppu on yllätyksellinen, ja kirjan lukemisen jälkeen piti hetken aikaa pohtia, miten kaikki oikein menikään. Toisella lukukerralla saisi varmasti paljon enemmän irti monista kohdista, vaikka tietty arvoituksellisuus jäisikin tietysti pois. Pidin kirjasta paljon, koska yleensäkin pidän historiallisista kirjoista, ja onhan Oksanen taitava kirjoittaja. Ikimuistettavaksi lukuelämykseksi tämä ei kuitenkaan noussut.
