Jostain kumman syystä en ole aikaisemmin lukenut Tuomas Kyröltä mitään. Pidän kuitenkin hänen tyylistään esimerkiksi Hyvissä ja huonoissa uutisissa, joten oli aika tarttua kirjaan. Mielensäpahoittajan vaimo on joutunut vuodeosastolle, eikä uusi kotiavustajakaan ole ollenkaan vanhan veroinen. Mies joutuu siis alkamaan opetella ruoanlaittoa, jossa on omat kommelluksensa. Pidin kirjan tyylistä ja kerronnasta. Harmittavan lyhyt teos kyseessä, mutta onneksi on monta muuta Kyröä vielä luettavana.
Lissa Evans: Their finest hour and a half
Olen lukenut Evansilta aikoinaan useaankin kertaan Spencer's list -nimisen kirjan, joka on mainio. Ther finest hour and a half ei ollut ihan samaa tasoa, mutta ansaitsee kuitenkin maininnan mielenkiintoisten yksityiskohtien ja ajankuvan vuoksi. Kirja kertoo toisen maailmansodan aikaisesta Lontoosta, jossa pommitusten, hälytysten ja raunioiden keskellä tehdään propagandafilmejä monenlaisiin tarkoituksiin. Päähenkilöt - näyttelijä, käsikirjoittaja, ompelija, sota-asiantuntija - kohtaavat mielialaa nostattavaa sankarielokuvaa tehtäessä. Tarina lähtökohta on lupaava, mutta jotenkin se ei vain vienyt mukanaan. Kirjaa olisi mielestäni voinut tiivistää selvästi, sillä meinasin melkein jättää sen kesken.
.jpg)
Maija Vilkkumaa: Nainen katolla
Luin Vilkkumaan esikoisteoksen suurella mielenkiinnolla, mutta pienellä varauksella. Tässäkin kirjassa tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta: Silja hakee piristystä perhe-elämään kirjoituskurssilta ja kehittää itselleen alter egon, Gwendolynin, jonka menestystarinaa seurataan myös kirjassa. Kurssin opettajasta Villestä tulee Siljalle tärkeä henkilö. Samalla kurssilla on myös Linda, nuori stand up -koomikko, josta tulee hetkessä julkkis provosoivien lehtikirjoitustensa vuoksi. Vilkkumaa erottaa henkilöt toisistaan erilaisilla kerrontatyyleillä, mikä on ihan mukava ratkaisu, vaikka ehkä välillä tuntuu hieman väkinäiseltä. Tarina kulkee mielestäni sujuvasti ja kirjaa on mukava lukea. Pidin kirjaa viihdyttävänä, mutta en usko, että se jää kovin pitkäksi aikaa mieleen.
Reijo Mäki: Intiaani
.jpg)
Reijo Mäen uusimmassa seikkaillaan niin Suomessa kuin rapakon takanakin. Kirjan alussa saaristolautalla tapahtuu murhia, ja Jussi Vares osuu naisystävänsä Petran kanssa ensimmäisenä paikalle. Petran entinen miniä on kadonnut alukselta, mikä johtaa laajaan spekulointiin hänen osuudestaan murhiin. Vares saakin tehtäväkseen puhdistaa miniän maineen. Vuorotellen tämän tarinan haaran kanssa kulkee toinen kertomus, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin Montanaan intiaanireservaatin laitamille. Suomalainen nainen matkaa kohti länsirannikkoa, mutta joutuu hämäräperäisten konnien uhriksi. Mäki saa kyllä hyvin kerättyä langanpäät yhteen, mutta alussa kirja tuntuu vähän turhan hajanaiselta ja hieman turhan hitaasti kulkevalta. Loppujen lopuksi pidin kuitenkin tästäkin kirjasta. Hieman tosin häiritsi englanninkielisten heittojen ja sanojen viljely dialogissa.
Vuosi 2013 oli minulle laiska lukuvuosi. Luin kyllä yli 60 kirjaa, joten en nyt voi varsinaisesti sanoa lukeneen vähän, mutta on se selvästi vähemmän kuin aiemmin. Mukana oli paljon vanhoja, hyväksihavaittuja tuttuja, mutta myös monia uusia tuttavuuksia, joista parhaiten mieleen jäi Tulen ja jään laulu -sarja, jonka viidennen ja viimeisimmän osan sain luettua eilen. En siis ihan jouluun mennessä saanut viisikkoa luetuksi, mutta melkein. Nyt täytyy sitten odottaa määrittelemätön aika seuraavaa osaa. Tämä viides ilmestyi vuonna 2011, mutta senkin kirjoittaminen kesti muistaakseni kuusi vuotta, joten saattaa olla, että hetken aikaa joutuu odottamaan.
Muita vuoden kohokohtia olivat ainakin Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, Emma Donoghuen Huone sekä Kati Hiekkapellon Kolibri.
Reijo Mäki: Intiaani
Reijo Mäen uusimmassa seikkaillaan niin Suomessa kuin rapakon takanakin. Kirjan alussa saaristolautalla tapahtuu murhia, ja Jussi Vares osuu naisystävänsä Petran kanssa ensimmäisenä paikalle. Petran entinen miniä on kadonnut alukselta, mikä johtaa laajaan spekulointiin hänen osuudestaan murhiin. Vares saakin tehtäväkseen puhdistaa miniän maineen. Vuorotellen tämän tarinan haaran kanssa kulkee toinen kertomus, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin Montanaan intiaanireservaatin laitamille. Suomalainen nainen matkaa kohti länsirannikkoa, mutta joutuu hämäräperäisten konnien uhriksi. Mäki saa kyllä hyvin kerättyä langanpäät yhteen, mutta alussa kirja tuntuu vähän turhan hajanaiselta ja hieman turhan hitaasti kulkevalta. Loppujen lopuksi pidin kuitenkin tästäkin kirjasta. Hieman tosin häiritsi englanninkielisten heittojen ja sanojen viljely dialogissa. Vuosi 2013 oli minulle laiska lukuvuosi. Luin kyllä yli 60 kirjaa, joten en nyt voi varsinaisesti sanoa lukeneen vähän, mutta on se selvästi vähemmän kuin aiemmin. Mukana oli paljon vanhoja, hyväksihavaittuja tuttuja, mutta myös monia uusia tuttavuuksia, joista parhaiten mieleen jäi Tulen ja jään laulu -sarja, jonka viidennen ja viimeisimmän osan sain luettua eilen. En siis ihan jouluun mennessä saanut viisikkoa luetuksi, mutta melkein. Nyt täytyy sitten odottaa määrittelemätön aika seuraavaa osaa. Tämä viides ilmestyi vuonna 2011, mutta senkin kirjoittaminen kesti muistaakseni kuusi vuotta, joten saattaa olla, että hetken aikaa joutuu odottamaan.
Muita vuoden kohokohtia olivat ainakin Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, Emma Donoghuen Huone sekä Kati Hiekkapellon Kolibri.
