A Game of Thrones on tuttu televisiosta, ja koska kolmannen tuotantokauden ilmestymistä Suomen televisioon joutuu todennäköisesti odottelemaan jonkin aikaa, oli pakko tarttua kirjaan. Kyseinen Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäinen osa on jo joskus aiemmin ollut minulla lainassa, tosin silloin suomeksi nimellä Valtaistuinpeli, mutta en saanut silloin aikaiseksi tarttua kirjaan. Johtui luultavasti siitä, että kirja oli hyvin suuri. :P Englanninkielinen versio oli koonsa puolesta paljon mukavampi käsitellä, mutta 800 sivussa riitti kyllä luettavaa. Harvoin tulee luettua mitään yksittäistä kirjaa yhtä pitkään kuin tätä. Kirja vei kuitenkin mukanaan, eikä minua ollenkaan haitannut hidas lukutahti. Sarjassa on tällä hetkellä ilmestynyt viisi osaa, joten riittääpähän kesäksi lukemista.
Game of Thrones kertoo Westerosin maanosasta, jossa eri suvut kamppailevat vallasta. Kirjan maailma on sotainen ja patriarkaalinen, mutta silti kiehtova. Mukana on myös yliluonnollisia elementtejä, joiden osuus varmasti vain kasvaa sarjan edetessä. Tarinaa kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta, ja muutenkin mukana on todella paljon eri henkilöitä. Juoni pitää otteessaan, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä tapahtuu. Heti ensimmäisessä osassa esimerkiksi eräs päähenkilöistä kuolee.
Olen ylipäätään fantasiakirjallisuuden ystäviä, joten sinänsä ei ole ihme, että Game of Throneskin miellyttää. Päädyin ostamaan ensimmäiset viisi osaa itselleni, kun halvalla sai, joten tiedänpähän ainakin, mitä luen kesällä.
Olli Jalosen Poikakirja kertoo 60-luvulla elävästä koulupoika Ollista, joka asuu kovin tutun kuuloisessa paikassa. Kun puhutaan Myllymäestä, Rapamäestä ja harjuista, tulee väkisinkin Hämeenlinna mieleen. Ollilla on kova halu oppia asioita. Koulussa ja Pikkujättiläistä lukemalla oppii paljon, mutta tärkeitä asioita oppii myös elämällä ja seuraamalla muita, kuten perhettä, johon kuuluu isä, äiti ja neljä siskoa.
Keskeinen henkilö kirjassa on myös Ollin omalaatuinen opettaja, jolle tärkeintä ovat Suomi, isänmaallisuus, sisu ja rehellisyys. Opettaja käyttää opetuksessaan Poikakirjaa, kasvatusopasta, joka neuvoo, miten sotilaallisella kurilla saadaan kasvatettua nuhteettomia ja miehekkäitä kunnon kansalaisia.
Olen lukenut kaksi Olli Jalosen kirjaa ja molemmat kokonaan saman päivän aikana. Jalosen kerrontatyylissä on siis selvästi jotain toimivaa. Poikakirjassa on mielenkiintoinen, menneen ajan tunnelma. Pidin, mutta en ihan niin paljon kuin Jaloselta aiemmin lukemastani 14 solmua Greenwichiin -kirjasta.
Kristiina Lähteen esikoisromaanin henkilöt ovat kaikki jollain tavalla yksinäisiä. O
n Rosa, joka aamulla herätessään huomaa, että hänen vieressään makaa tuntematon mies, joka on selvästi käynyt taloksi Rosan asuntoon. Rosa alkaa epäillä jo itseäänkin, kun kukaan ei tunnu ottavan tosissaan hänen ongelmaansa, eihän mies tee mitään kummallista. On Laura, jonka mies puolestaan on pikkuhiljaa kadonnut. On harvasanainen Onni, joka elää elämäänsä tuttujen rutiinien mukaan omassa kuplassaan.
Joku on nukkunut vuoteessani on mielestäni kiehtova kirjan nimi, ja alkuasetelma - nainen huomaa tuntemattoman miehen käyneen taloksi hänen luokseen - on myös mielenkiintoinen. Kristiina Lähde kirjoittaa kauniisti, ja kirjan tunnelma on vinkeällä tavalla unenomainen. En kuitenkaan pitänyt kirjasta niin paljon kuin oletin. Sinänsä minua ei haittaa, että asioita jää auki, mutta nyt kirjan lopun jälkeen oli vähän tyytymätön olo. Tässäkö tämä nyt oli. Ehkä toisella lukukerralla kirjasta voisi saada enemmän irti, mutta nyt en ihan vakuuttunut. Joku on nukkunut vuoteessani on saanut myös paljon ylistäviä arvioita, joten kannattaa lukea ja arvioida itse.
Sydänraja kertoo nuoresta Ronjasta, joka yllättäen pääsee tutustumaan sodassa kadonneen isoenonsa elämään. Isoenosta tulee isänmaallisen Ronjan sankari ja esikuva. Armeijasta löytyy samanhenkisiä ystäviä, ja pian Ronja onkin mukana ääri-isänmaallisessa liikkeessä, Sydänrajassa. Sydänrajassa ei kuitenkaan niinkään ole kyse maahanmuuttokriittisyydestä tai äärioikeistolaisuudesta, vaan toisen maailmansodan vääryyksien korjaamisesta.
Sydänraja on jälleen yksi niistä kirjoista, joiden juoni kulkee eri aikatasoilla ja eri kertojien voimin. Kerrontatapa tuo kyllä monipuolisuutta tekstiin, mutta tällä kertaa kertojia on ehkä vähän turhan monta. Ronja pestautuu mukaan uskonnollisen Palava suitsuke ja mirha -lahkon Karjalan-matkalle päästäkseen edullisesti Oton (siis isoenon) kotiseudulle ja kuolinpaikalle. Matkaa on kuvattu myös uskonlahkolaisten näkökulmasta, ja nämä osiot eivät mielestäni oikein sovi kirjan kokonaisuuteen. Hauskoja osioita ne kyllä ovat, sillä Lintunen on vetänyt matkakertomuksen oikein kunnolla yli. Ja toki hurmoksellisuuden korostaminen toimii mielenkiintoisena vertailukohtana Ronjan kiihkoisänmaallisuudelle.
Sydänraja lupaili enemmän kuin antoi. Tarinasta olisi mielestäni voinut ottaa vielä enemmän irti. Minusta kirja jäi hieman heppoiseksi tällaisenaan, vaikka aineksia kyllä oli. Ehkä kerrontaa ei olisi kannattanut hajottaa niin paljon.
