Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick

Kun bongasin Operaatio Lipstickin verkkokirjastosta, ajattelin kirjan olevan nimensä perusteella humoristista viihdettä. Oletus piti kyllä ihan paikkaansa, mutta tarinan ympäristö poikkeaa perushömpästä aika lailla. Kirja nimittäin sijoittuu Afganistaniin ja sen päähenkilö on Kabulissa asuva suomalais-brittiläinen sotakirjeenvaihtaja Anna. Hän pokailee miehiä urakalla, mutta haaveilee kuitenkin siitä oikeasta, jonka kanssa käpertyä takkatulen ääreen. Annan kämppis Kelly puolestaan on epämääräisessä suhteessa epäluotettavan Richin kanssa, joka on hyvin kiinnostunut myös muista naisista. Naiset päättävät käynnistää Operaatio Lipstickin ja paljastaa mokoman kanaljan kytkökset aseiden salakauppaan. Operaatio vie heidät lopulta hengenvaaraan.

Kirja on erikoinen sekoitus romanttista viihdettä ja seikkailutarinaa. Tarinassa on stereotyyppisiä chick lit -aineksia, jotka vaikuttivat usein kovin päälleliimatuilta. Olisin varmaan pitänyt niistä enemmän, jos koko tarina olisi ollut samalla tavalla vähän yliampuvaa, mutta nyt osiot eivät tunnu sopivan yhteen. Kabulin arjen kuvaus on sujuvampaa ja mielestäni myös paljon kiinnostavampaa. Pia Heikkilä on itse toiminut pitkään toimittajana kriisialueilla, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. Tarinassa olisi minusta ollut potentiaalia parempaan, jos välillä hyvin teennäiseltä vaikuttavia rakkauselämän pohdintoja ja ronskeja kuvauksia olisi vähentänyt tai muokannut muuhun tarinaan sopivammiksi. Perusidea romantiikan ja seikkailun yhdistämisestä on ihan kiinnostava, mutta tällä kertaa toteutus on turhan epätasainen.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on kirja, jota

luultavasti en olisi lukenut, ellei sitä olisi ollut saatavilla e-kirjana kirjastosta. Kyse on nimittäin nuortenkirjasta, enkä yleensä vieraile niillä osastoilla kirjastossa käydessäni. Kirja vaikutti kuitenkin sopivan kevyeltä aamulukemiseksi, ja sitähän se olikin.

17-vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen isänsä häihin. Hän myöhästyy alkuperäiseltä lennoltaan, mutta onnekseen tapaa lentokentällä mukavan Oliverin, joka on myös matkustamassa samalla lennolla. Luonnollisesti he sattuvat istumaan samalla penkkirivillä ja pääsevät lopulta vierekkäin istumaan. Lennon aikana leimahtaa lempi, mutta harmittavasti nuoret joutuvat toisistaan eroon passintarkastuksessa. Hadleylla on kiire häihin, mutta ajatus Oliverista ei jätä häntä rauhaan.

Tarinan toisena juonteena on Hadleyn ja hänen isänsä suhde. Hadleyn on vaikea hyväksyä vanhempiensa eroa ja sitä, että hänen isänsä on nyt menossa naimisiin "vieraan brittinaisen" kanssa, jota Hadley ei ole edes koskaan tavannut. Kirja ei siis ole pelkästään hattaraa, vaan mukana on myös pieni kasvutarina.

Sinänsä Tilastollinen todennäköisyys jne. ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä, mutta viihdytti ainakin minua ihan mukavasti. Loppukin on varsin ennalta arvattava, mutta toisaalta ei tällaiselta kirjalta muuta odotakaan.

Jenny Colgan: The Loveliest Chocolate Shop in Paris

Jenny Colgan on viime vuosina erikoistunut kirjoittamaan herkkuihin liittyviä kirjoja - Cupcake Café, Rosie Hopkins' Sweet Shop of Dreams ja nyt tämä Chocolate Shop. Kirjoissa on mukana myös reseptejä, mikä on ihan mukava lisä, vaikka en ainakaan vielä ole innostunut mitään niistä kokeilemaan. 

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, tarinan keskiössä on Pariisissa sijaitseva suklaakauppa. Englantilainen Anna on joutunut työtapaturman seurauksena sairaalaan, missä hän tapaa entisen ranskan kielen opettajansa Clairen. Claire opettaa Annalle ranskaa ajan kuluksi ja lopulta järjestää tälle mahdollisuuden työskennellä vanhan tuttavansa suklaakaupassa Pariisissa. Anna matkustaa kanaalin toiselle puolelle, asettuu asumaan persoonallisen kämppiksen kanssa ja aloittaa työt uudessa työpaikassaan. Annan kokemusten lomassa käydään takaumien kautta läpi myös Clairen elämää Pariisissa neljäkymmentä vuotta sitten. 

Luulin, että kirjaa lukiessa alkaisi tehdä mieli suklaata, mutta ei oikeastaan ihan hirveästi. Lähinnä tuli sellainen olo, että pitäisi ehkä ostaa harvemmin, mutta parempaa. Toisaalta kirjan päähenkilökin huomaa, että vaikka käsin laadukkaista aineksista tehty suklaa on taivaallinen elämys, on tutulla bulkkitavarallakin oma sijansa. 

The Loveliest Chocolate Shop in Paris on takuuvarmaa Colgania. Kirja viihdyttää ja ehkä vähän jopa liikuttaakin.

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naiset ja Morsiuskamari

Morsiuskamari on Tuija Lehtisen tuorein aikuisten romaani, joka sijoittuu samaan ympäristöön kuin vuonna 2009 ilmestynyt Nappikaupan naiset. Itselläni Nappikaupan naisten lukemisesta oli jo muutama vuosi, joten luin sen sitten samantien Morsiuskamarin perään. Olisi ehkä ollut parempi lukea nämä toisinpäin, vaikka sinänsä Morsiuskamari on ihan itsenäinen kirjansa. Minua vain paikoitellen häiritsi aikaisemman teoksen tapahtumiin ja henkilöihin viittaaminen, kun en muistanut, miten kaikki oikein menikään. Juonen ymmärtämistä nämä viittaukset eivät kyllä häirinneet. 

Aloitan Nappikaupan naisista. Kirjan päähenkilö Saskia Soikkeli on kylmäkkö-kondiittori, joka saa tarinan alussa tarpeekseen miesystävänsä ravintolassa työskentelystä ja koko miehestä ylipäätään. Uuden työpaikan Saskia löytää vanhanaikaisesta nappikaupasta, jonka omistavat kaksi sisarusta. Toinen sisar on loukkaantunut onnettomuudessa, joten hänelle kaivataan sijaista. Nappikauppa sijaitsee pienellä kävelykadulla, jonka varrella on muitakin omalaatuisia kauppoja ja kauppiaita. Saskialle kävelykadun ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi, ja hän alkaa myös kehitellä uusia aktiviteetteja piristämään nappikaupan arkea. Luonnollisesti mukana on myös miesseuran etsintää ja romanttisia hetkiä. 

Nappikaupan naiset oli sekä ensimmäisellä että toisella lukukerralla mielestäni hyvä. Viihdyttävää ja sujuvaa luettavaa, mukavasti huumoria ja miellyttävän vähän siirappia. Odotin siis myös Morsiuskamarilta samaa, mutta kirja ei harmillisesti yltänyt samalle tasolle. Morsiuskamari ajoittuu noin neljän vuoden päähän Nappikaupan naisista ja mukana on osittain samoja henkilöitä. Päähenkilö on tällä kertaa Neela Naakka -niminen kampaaja (Lehtinen on ilmeisen tykästynyt alliteraatioon eli alkusointuun), joka työskentelee ja asuu kävelykadun varrella. Morsiuskamari-nimi tulee siitä, että jokainen Neelan asunnossa 2000-luvulla asunut nainen on löytänyt miehen lähiympäristöstä. Neelallakin riittää miesseuraa, jopa sama luikuri-Lurre kuin Saskialla toisessa kirjassa. Päänvaivaa aiheuttaa lisäksi kadulla tapahtunut yliajo, jota Neela pyrkii selvittämään. Mukana on siis myös dekkarin aineksia. 

Tarinan alussa ärsytti kiire. Vaikutti siltä, että kirjailija halusi välttämättä esitellä heti ensimmäisessä luvussa kaikki kirjan henkilöt, ympäristön sekä päähenkilön taustan, nykytilanteen ja tulevaisuuden suunnitelmat (sekä niiden pieleen menon). Minun makuuni ehdottomasti liikaa. Lisäksi siis myös mietin koko ajan, että tämä henkilö oli kyllä jo Nappikaupan naisissakin, eikö ollut ja mitäs tämän kampaamon tilalla siinä kirjassa olikaan. Tämä nyt ei kuitenkaan mitenkään ratkaisevasti vaikuttanut kokonaiskuvaan kirjasta. Lehtisellä nyt vain on tietty tyyli ja tietyt muotit päähenkilöille, jotka eivät aina ihan miellytä meikäläistä. Morsiuskamari on ihan ok hömppää, mutta ei sen kummempaa.

Stephanie Meyer: Twilight

Twilightin perustarina on varmasti monelle tuttu: teini-ikäinen Bella muuttaa asumaan isänsä luokse pikkukaupunkiin ja tapaa salaperäisen Edwardin, joka onkin vampyyri. Seuraa suuria tunteita ja ahdistusta ja epävarmuutta. Edward ja hänen perheensä ovat osa yhteisöä, mutta paikkakunnalle äkisti saapuvat vieraat vampyyrit aiheuttavat ongelmia, kun yksi heistä kiinnostuu liikaa Bellasta. Kirja tarjoaa siis romantiikan lisäksi myös jännitystä. 

Kirjan lukeminen oli  mielenkiintoista, onhan Twilight ilmiönä todella iso. Olen nähnyt sarjan ensimmäisen elokuvankin, mutta kovinkaan yksityiskohtaisia juonenkäänteitä ei ole jäänyt mieleen, joten en osaa oikeastaan verrata kirjaa ja elokuvaa toisiinsa. Tarina ja kerrontatapa uppoavat todennäköisesti paremmin minua aika lailla nuorempiin lukijoihin, mutta omasta mielestäni kirjan ensimmäinen puolisko oli usein todella ärsyttävää luettavaa. Bellan mieliala vaihtelee jatkuvasti, koko ajan pohditaan Edwardin ajatuksia ja tuntemuksia ja analysoidaan tämän ilmeitä... argh. Onneksi tarina jossain vaiheessa lähti paremmin kulkemaan, vaikka kyllä teiniangstikohtia ja ylenpalttista siirappia tuli edelleen vastaan. Juoni ei mielestäni kaikissa kohdissa oikein toimi, mutta sinänsä kirjasta jäi myönteisempi kuva kuin oletin. 

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera

Heti ensin täytyy sanoa, että yllätyin, kun tajusin Veristen varjojen oopperan olevan suomalainen kirja. Tarina sijoittuu Venäjälle ja sen päähenkilö on ranskalainen Juliette, joten jo lähtökohta on hyvin kansainvälinen. Suomalainen kirjailija on kuitenkin kyseessä. Veristen varjojen ooppera sijoittuu 90-luvun puoliväliin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiselle Venäjälle. Juliette muuttaa maahan ohjaamaan Jevgeni Onegin -oopperaa pieneen kaupunkiin. Oopperan tähtenä on Dmitri, johon Juliette rakastuu. Hän muuttaa Dmitrin perässä Moskovaan, jossa todellisuuden rajat alkavat hiljalleen häilyä. 

Veristen varjojen ooppera on eittämättä taitavasti ja vivahteikkaasti kirjoitettu kirja, jonka tunnelma säilyy vahvana alusta loppuun asti. Minun makuuni vaan tarinassa on liikaa fantasiaelementtejä, jotka lisääntyvät loppua kohti niin, ettei lukija pysy perässä siitä, mikä on totta ja mikä ei. Sinänsä voin kyllä nauttia kirjasta, vaikken olisikaan koko ajan kärryillä, mutta jostain syystä tämän kirjan loppupuolella juonenkäänteet lähinnä ärsyttivät. Kirja olisi ehkä vaatinut vähän toisenlaisen mielentilan ja lukuympäristön (tai toisenlaisen lukijan). 

Ooppera on hyvin keskeisessä asemassa kirjassa ja varsinkin jo mainittu Jevgeni Onegin, joka ei ole minulle entuudestaan tuttu. Kyseinen ooppera on kuitenkin mahdollista nähdä parin viikon päästä Finnkinossa Met HD Live -esityksenä, joten kirjan lukemisen jälkeen oli pakko ostaa lippu näytökseen. Ehkä sen jälkeen ymmärtäisin kirjaakin paremmin...

Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola

Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola on oikein mukavaa ajanvietettä. Juonenkäänteet ovat tosin välillä melko ennalta-arvattavia ja tuttuja monesta muusta viihdekirjasta. Samaan tarinaan on tungettu vähän liikaakin tapahtumia, mutta ei se mitään. Kirja etenee kuitenkin kohtuullisen sujuvasti ja toimii mainiosti laiskan kesäisen päivän viihdykkeenä. Keltaisten sitruunoiden ravintola oli Ruotsin myydyin kaunokirjallinen teos vuonna 2005.

Kirja kertoo Agnesista, joka saa kirjan alussa kenkää hovimestarin pestistään. Hän tapaa vanhan työkaverinsa, joka on perustamassa omaa ravintolaa, Keltaisten sitruunoiden ravintolaa, jonne myös Agnes pääsee töihin. Aloittelevalla ravintolalla on omat ongelmansa ja samalla myös Agnesin yksityiselämässä riittää huolia ja murheita. Mukana kuvioissa on myös renttu poikaystävä, salaperäinen naapuri ja railakas paras ystävä. 

Olivia Goldsmith: Hylättyjen vaimojen kerho

Hylättyjen vaimojen kerho on minulle aiemmin tuttu niin kirjan kuin elokuvanakin. En ole nähnyt elokuvaa vähään aikaan, mutta muistaakseni se ei ole ihan niin kärkäs ja raadollinen kuin kirja. Toki kirjakin on viihdekirjallisuutta, joten mistään kovin raskaasta lukukokemuksesta ei ole kyse. Henkilöt ja kirjan kuvaama New Yorkin menestyjien maailma vain ovat välillä aika raivostuttavia. 

Hylättyjen vaimojen kerho kertoo nimensä mukaisesti kerhosta, jonka kolme hylättyä vaimoa perustavat, kun heidän yhteinen ystävänsä on tehnyt itsemurhan. Kerhon tavoitteena on antaa takaisin kaikkien ex-miehille, jotka ovat kohdelleet entisiä vaimojaan anteeksiantamattoman huonosti. Siinä sivussa löytyy tietysti uusiakin rakastettuja, vaikka ei ihan sellaisia kuin naiset odottavat. 

Hylättyjen vaimojen kerho on oivaa viihdettä, sopivan pirullista ja aiheensa vuoksi väkisinkin feminististä.

Tuija Lehtinen: Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset

Tuija Lehtisen tuotantoa on julkaistu 2000-luvulla paljon yhteisniteinä. Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset muodostavat yhdessä niteen nimeltä Kohtalo pelissä.  Tätä 80-luvun tuotantoa ei muuten juuri löydykään kirjastoista tai muualta. Hyvä siis, että edes jossain muodossa näitäkin kirjoja saa luettavaksi, sillä 80-luvulla kirjoitetut kirjat ovat mielestäni ehdottomasti Tuija Lehtisen parhaimmistoa, kuten olen tainnut ennenkin julistaa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Pirunsaaren veljekset on ehkä paras Lehtisen kirjoittama (aikuisille suunnattu) kirja. Vastavalmistunut eläinlääkäri Sari muuttaa äitinsä kuoltua tämän kotipaikkakunnalle kunnaneläinlääkärin äitiyslomasijaiseksi. Samalla hän haluaa selvittää, oliko äidin kuolema oikeasti onnettomuus ja millaista elämää äiti oikein vietti viimeisten elinvuosiensa aikana. Miesseuraakin luonnollisesti löytyy Pirunsaarella majailevan kahtia jakautuneen perheen molemmista veljessarjoista. 

Taimitarhan lapset puolestaan kertoo lastentarhanopettaja-Mariasta, jonka työpaikalle tulee kaksi uutta hoidokkia. Toinen on Marian entisen avomiehen lapsi ja toinen vanhempansa menettänyt puoliksi brasililainen tyttö, Bella, joka majoittuu isänsä sukulaisten luo osaksi paikkakunnan kermaan kuuluvaa teollisuussukua. Maria alkaa nopeasti epäillä, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, sillä Bellalle sattuu kummallisia onnettomuuksia. Taimitarhan lapsissa on siis jonkin verran dekkarin aineksia, kuten toki myös Pirunsaaren veljeksissäkin. Ihmissuhdekiemuroita ja romanttista hömppää on tietysti riittämiin molemmissa kirjoissa. 

Taimitarhan lapset on myös hyvä ja viihdyttävä kirja, mutta kuten sanottua, Pirunsaaren veljekset vie selvästi voiton rennolla otteellaan ja humoristisuudellaan. 

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Saara suositteli Enni Mustosen kirjoja, joten nappasin kirjastosta kokeeksi mukaan Morsiuskesän.  Päähenkilö Laura on toipumassa traagisesta autopommi-iskusta, jossa hänen avomiehensä sai surmansa. Hän saa yllättäen pikakomennuksen kuvaamaan uutta Maajussille morsian -henkistä tv-ohjelmaa kahdelle maatilalle. Romantiikkaa on ilmassa monellakin taholla... Kirja täytti odotukseni eli tarjosi mukavaa ja rentoa viihdettä olematta kuitenkaan liian imelä. Värikäs kuvausporukka, maatilojen väki ja morsianehdokkaat on kuvattu hauskasti ja maanläheisesti. Myös äitini piti kirjasta. :)

Anne Leinonen ja Miina Supinen: Rautasydän

En odottanut kovinkaan suuria tältä kirjalta, joten enpä sitten pettynytkään. Rautasydän kertoo pikkukaupungissa asuvasta nelikymppisestä Sari Martikaisesta, joka on jäänyt nuorena leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaäidiksi. Hän hoitaa työkseen rautakauppaa sekä toimii mökkitalonmiehenä yhdessä anoppinsa kanssa. Sarin elämään kuuluvat myös nöffi-Rontti ja vartijana työskentelevä kaveri Koikkis. Kaupungissa sattuu omituinen kuolemantapaus, ja Sarinkin rautakaupan luona alkaa pyöriä epäilyttäviä tyyppejä. Sarin elämää sekoittaa myös nuori ja komea mies, johon Sari ihastuu päätä pahkaa. Arvoituksellisten tapahtumien ja jännittävien tilanteiden lisäksi luvassa on siis myös romantiikkaa. 

Rautasydän on hyvin kevyt ja viihteellinen kirja, joka on sekoitus kioskiviihdettä ja dekkarimaista kerrontaa. Tarina on kyllä ajoittain hyvin hauska, mutta ajoittain taas varsin kliseinen ja epäuskottava. Koitin olla ottamatta kirjaa vakavasti ja tällä asenteella luettuna kirja oli ihan ok. Jos tyyli olisi vedetty kunnolla yli, olisi kirjasta tullut hyvä parodia. Nyt en osaa oikeastaan sanoa, onko kirja kirjoitettu tosissaan vai ei. Oli miten oli, kirjan voi toki lukea, jos kaipaa jotain hyvin kevyttä, mutta parempiakin viihdekirjoja on kirjoitettu.

Miina Supisen Liha kaipaa kuria on muuten erittäin hauska kirja, sitä suosittelen!

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

Miss Seinäruusu on tuttua ja turvallista Tuija Lehtistä. Päähenkilö Rea on reilu kolmekymppinen radiotoimittaja, joka on juuri lähtenyt lätkimään avioliitostaan ja jakaa poikansa huoltajuuden entisen miehensä kanssa. Kuvioissa ovat myös rasittavat appivanhemmat ja sekalainen joukkio enemmän ja vähemmän kiinnostavia miehiä. 

Odotukseni Tuija Lehtisen kirjoja kohtaan eivät ole nykyään kovin korkealla, mutta silti on pakko aina lukea uusin. Miss Seinäruusu ei ole ihan sitä hirveintä huttua (kuten Mies taskussa tai Suklaapolkuja), mutta ei myöskään lähellekään Lehtisen parhaimmistoa. Kirja sopii kuitenkin hyvin kevyttä viihdettä kaipaavalle. Pysyn edelleen vakaasti siinä kannassa, että parhaat Lehtiset on kirjoitettu 80-luvulla.

Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi

Suden vuosi on jälleen yksi niistä kirjoista, jotka olen ennenkin lainannut, mutta joita en ole saanut ikinä luettua. Nyt kaipasin vaihtelua dekkariputken perään, ja tähän tarkoitukseen ainakin Suden vuosi sopi mainiosti. Yliopistomaailmaan sijoittuvassa ihmissuhdetarinassa päähenkilöinä ovat vaikeasta epilepsiasta kärsivä Sari, joka opiskelee kirjallisuustiedettä sekä rakoilevassa avioliitossa elävä Mikko, joka puolestaan opettaa ja tutkii samaista alaa.

Suden vuosi on mukavan kepeä ja viihdyttävä kirja. Yliopistomaailman kuvaukset kiinnostavat aina sattuneesta syystä, vaikka toki kirjassa ne ihmissuhteet ovat pääosassa.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Hänen varjonsa tarina kertoo kahdesta kaksosparista, Juliasta ja Valentinasta sekä heidän äidistään Ediesta ja tämän sisaresta Elspethista. Elspeth jättää Julialle ja Valentinalle perinnöksi asuntonsa Lontoossa sillä ehdolla, että tytöt asuvat siinä vähintään vuoden. Siskokset muuttavatkin Lontooseen. Elspeth ei kuitenkaan ole lähtenyt mihinkään, vaan elää aaveena asunnossaan. Kyseessä on siis kuvauksen mukaan moderni kummitustarina. Mukana on myös paljon pohdintaa kaksosena elämisestä, ihmissuhdekuvioita ja pakko-oireinen naapuri. Näistä itse pidin eniten pakko-oireisen naapurin tarinasta. Muuten tarina jäi jotenkin etäiseksi ja tuntui välillä laahaavan paikallaan. Pidin selvästi enemmän Niffeneggerin ensimmäisestä kirjasta Aikamatkustajan vaimo.

Katherine Neville: Kahdeksan

Katherine Nevillen Kahdeksan on oikeastaan kuin edellinen lukemani kirja potenssiin kymmenen miinus faktaosuudet. Tästäkin kirjasta löytyy siis salaseuroja, koodeja ja arvoituksia sekä seikkailuja ja romanttista viihdettä yllin kyllin. Kahdeksan jakautuu tarinallisesti kahtia: päähenkilöinä ovat vuorotellen tietokone-ekspertti Katherine 1970-luvulta ja luostarin kasvatti Mireille 1790-luvulta. Molemmat tavoittelevat salaperäistä shakkilautaa, kuten myös lukuisa joukko muita henkilöitä. Shakki on muutenkin keskeisessä osassa tarinaa niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin.

Luin kirjan kahdessa osassa. Aluksi kirja vaikutti hyvin mukaansatempaavalta, ja historiallisten merkkihenkilöiden bongailu tarinasta viihdytti. Parinsadan sivun jälkeen kuitenkin kyllästyin jatkuvasti uusiin tarinan kiemuroihin ja tuntui, että kirjailija oli yrittänyt tunkea tarinaan mukaan kaikki mahdolliset historian merkkihenkilöt. Lisäksi kerronta alkoi muistuttaa vähän turhan paljon Harlekiini-tyyliä. Kahdeksan onkin oikeastaan varsin ylitsepursuava kirja. Välissä kului varmaan kuukausi, mutta sitten tartuin kirjaan uudelleen, ja viihdyin sen parissa ihan hyvin loppuun asti. 

Kahdeksan on ilmestynyt vuonna 1988, ja takaliepeen mukaan kyseessä on oikein kulttikirja. Kirja on julkaistu suomeksi myös nimellä Musta kuningatar. Jatko-osa ilmestyi v. 2008.

Riikka Stewen: Niin kauan kuin rakastat

Riikka Stewenin Niin kauan kuin rakastat sekoittaa mystiikkaa, salaseuroja, taidehistoriaa ja romanttista viihdettä. Tarinassa on monta sivujuonta ja monta päähenkilöä, joten aluksi meni hetken aikaa hahmottaa, kuka on kuka. Stewen kuitenkin kokoaa lopussa tarinan rönsyt hyvin yhteen.

Stewen on taidehistorioitsija, ja hänen asiantuntemuksensa näkyy selvästi kirjassa. Niin kauan kuin rakastat on mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota, mistä itse pidin kovasti. Perusjuoni on melkoisen viihteellinen, mutta Stewen on maustanut sitä selvästi tietokirjamaisella aineksella taidehistoriaa ja filosofiaa. Opin siis paljon uutta esimerkiksi esoteerisista suuntauksista, mitä nyt oli pakko jossain vaiheessa käydä varmistamassa, mitä esoteerinen tarkalleen ottaen tarkoittaakaan... "Tietokirjaosuudet" olivat mielestäni kirjan parasta antia, vaikka välillä liiallinen sivistyssanojen viljely ärsyttikin, ja se fiktiopuoli taas ajoittain hieman ontuvaa ja epäuskottavaa. Kokonaisuudessaan kirja jäi plussan puolelle.