Judith O'Reilly: A Year Doing Good

Judith O'Reillyn A Year Doing Good päätyi käsiini, kun etsin Kööpenhaminan lentokentällä jotain sopivan kevyttä matkalukemista. Kirjassa oli hömpän näköinen kansi ja sopivan kevyen kuuloinen kuvaus, mutta yllätyksekseni kirja kertookin tositapahtumista. Kyseessä on oikeastaan vähän niin kuin kirjan muotoon puettu blogi, sillä kirjailija on alun perin tullut tunnetuksi blogistaan. Hän on myös aiemmin kirjoittanut yhden omaan elämäänsä perustuvan kirjan. 

O'Reilly tekee uudenvuodenlupauksen, jonka mukaan hän tekee hyvän teon jokaisena tulevan vuoden päivänä. Kirjassa hän kertoo välillä lyhyesti ja välillä pidemmälti näistä hyvistä teoista. Lisäksi hän pohtii ja filosofoi hyvän tekemisestä ja kertoo erilaisista hyväntekijöistä. Hyvät teot vaihtelivat arkipäiväisistä (piti ovea auki) laajempiin tekoihin (organisoi kampanjan, joka keräsi yli 10 000 puntaa hyväntekeväisyyteen). Kirja on melko kevyt ja humoristiseen sävyyn kirjoitettu, mutta täytyy sanoa, että loppupuolella aloin jo vähän kyllästyä - samoin kuin O'Reillykin. Blogina voisi olla kivempi, kirjana ehkä hieman puuduttava paikoitellen. 

Ps. Toukokuu on kohta lopussa, ja tämän vuoden lukusaldo on vasta 25 kirjaa. Iik.

Ilpo Rantanen & Olli Lindholm: Likaiset legendat - 30 vuotta yötä

Jokin aika sitten luin Yön "elämäkerran" Likaiset legendat - 30 vuotta yötä. Yö ei kuulu suosikkeihini, mutta musiikkikirjoja on ylipäätään kiva lukea. Ja omistan sentään puoliksi sisareni kanssa Yön kokoelmalevyn (en tosin tiedä,missä se on) ja olen ollut niitä katsomassa kerran Turengin Sikajuhlilla kultaisella 90-luvulla. Ja kyllä, tarkistin tämän kirjan takana olevasta keikkakalenterista, en siis muistanut enää, mikä sen häppeningin nimi oli siellä Turengissa. 

Tässä kirjassa entiset ja nykyiset bändin jäsenet sekä muut Yön taivalta läheltä seuranneet kertovat muistojaan ja kokemuksiaan bändistä. Samalla käydään läpi bändin historia ja levyt. Kirjan sisältö oli sitä mitä odotinkin. Yllätyksenä tuli lähinnä se, kuinka monta eri jäsentä yhtyeessä on ollut, Olli Lindholm vain on pysynyt. 

Cecelia Ahern: The Book of Tomorrow

Huoh. Nyt ei kyllä Cecelia Ahern säväyttänyt meikäläistä. Sinänsä lähtökohta oli ihan mielenkiintoinen ja siitä olisi saanut mielestäni irti paljon enemmän. 16-vuotias Tamara muuttaa äitinsä kanssa maalle ja jättää entisen yltäkylläisen elämänsä taakseen. Hän löytää matkustavasta kirjastosta* oudon kirja, joka tuntee tulevaisuuden. Sen kanssa onkin sitten kätevää lähteä selvittämään arvoituksia, joita Tamaran ja hänen äitinsä elämässä tuntuu olevan. Menossa mukana ovat Tamaran vähäpuheinen eno, enon höösäävä vaimo, paikallisen luostarin asukkaat sekä tietysti parikin varteenotettavaa sulhasehdokasta.

Olisin luultavasti pitänyt kirjasta enemmän, jos "huomisen kirjan" osuutta olisi kasvatettu ja kehitelty eteenpäin. Nyt tarina lässähti lopussa melko väkinäiseksi trillerintekeleeksi. Melko suuren osan tarinan arvoituksista pystyi myös arvaamaan etukäteen, mutta jotain yllättävääkin sentään paljastui. En tiedä, oliko vika kirjassa, lukijassa ja lukuajankohdassa, mutta Ahernin kerrontatyyli ei tuntunut hirveän sujuvalta ja juoni polki ajoittain paikoillaan. Kannattaa lukea häneltä mieluummin joku muu teos.

*kirjastoauto kuulostaa niin paljon laimeammalta kuin "travelling library"...

Eve Hietamies: Yösyöttö

Vihdoin ja viimein tartuin Eve Hietamiehen Yösyöttöön, jota sisareni on innokkaasti suositellut jo pitkään. Luulen, että sain tästä eri asioita irti nyt, kun minulla on edes jonkinlainen kosketus vauvamaailmaan.
 
Yösyöttö kertoo tuoreesta isästä, Antista, josta tulee yhtäkkiä yksinhuoltaja. Alku onkin melkoista sopeutumista, kun Antti ja Paavo-vauva totuttelevat elämään yhdessä. Antti miettii, mistä saisi ne "kivikautiset äitigeenit", jotka naisilla (muka) on ja joiden perusteella tietää, mitä lapselle pitää syöttää ja milloin hankkia antibiootit. Onneksi on naapurit ja sympaattinen neuvolantäti. Lisäksi tutustutaan puistossa aikaansa viettäviin äiteihin, joista Antin hämmästykseksi paljastuu runsaasti muitakin puolia kuin  lapsiaan paimentava äiti.

Hietamies kertoo Antin ja Paavon arjesta maanläheisesti ja humoristisesti. Kirja oli mielestäni hauska, mutta samalla myös surullinen, ja pidin siitä kovasti. Aion ehdottomasti lukea myös jatko-osan Tarhapäivän.



 

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde

Meinasin unohtaa kirjoittaa kokonaan Robert Louis Stevensonin pienoisromaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Kävin pari kuukautta sitten katsomassa Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyde -musikaalin ja siitä innostuneena luin alkuperäisteoksen, joka olikin oikein mukava välipala. Tarina oli toki jo entuudestaan tuttu, mutta en tiennyt, millainen kirja oikeastaan on. Tajusin, että kysehän on dekkarista: tapahtuu päällekarkaus ja murha, joita selvitetään. Epäiltynä on alusta alkaen salaperäinen Mr. Hyde. Itselleni ja monelle muulle nykylukijalle on selvää, kuka tai mikä Mr. Hyde on, mutta oli mielenkiintoista yrittää lukea kirjaa niin kuin ei tietäisi juonta. Tykkäsin kirjasta yllättävän paljonkin. Klassikoita pitäisi kyllä lukea enemmänkin.

Poikkeuksellisesti laitan tähän kuvan aiemmin mainitusta näytelmästä, oli sen verran hienot lavasteet.