Olivia Goldsmith: Hylättyjen vaimojen kerho

Hylättyjen vaimojen kerho on minulle aiemmin tuttu niin kirjan kuin elokuvanakin. En ole nähnyt elokuvaa vähään aikaan, mutta muistaakseni se ei ole ihan niin kärkäs ja raadollinen kuin kirja. Toki kirjakin on viihdekirjallisuutta, joten mistään kovin raskaasta lukukokemuksesta ei ole kyse. Henkilöt ja kirjan kuvaama New Yorkin menestyjien maailma vain ovat välillä aika raivostuttavia. 

Hylättyjen vaimojen kerho kertoo nimensä mukaisesti kerhosta, jonka kolme hylättyä vaimoa perustavat, kun heidän yhteinen ystävänsä on tehnyt itsemurhan. Kerhon tavoitteena on antaa takaisin kaikkien ex-miehille, jotka ovat kohdelleet entisiä vaimojaan anteeksiantamattoman huonosti. Siinä sivussa löytyy tietysti uusiakin rakastettuja, vaikka ei ihan sellaisia kuin naiset odottavat. 

Hylättyjen vaimojen kerho on oivaa viihdettä, sopivan pirullista ja aiheensa vuoksi väkisinkin feminististä.

Tuija Lehtinen: Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset

Tuija Lehtisen tuotantoa on julkaistu 2000-luvulla paljon yhteisniteinä. Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset muodostavat yhdessä niteen nimeltä Kohtalo pelissä.  Tätä 80-luvun tuotantoa ei muuten juuri löydykään kirjastoista tai muualta. Hyvä siis, että edes jossain muodossa näitäkin kirjoja saa luettavaksi, sillä 80-luvulla kirjoitetut kirjat ovat mielestäni ehdottomasti Tuija Lehtisen parhaimmistoa, kuten olen tainnut ennenkin julistaa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Pirunsaaren veljekset on ehkä paras Lehtisen kirjoittama (aikuisille suunnattu) kirja. Vastavalmistunut eläinlääkäri Sari muuttaa äitinsä kuoltua tämän kotipaikkakunnalle kunnaneläinlääkärin äitiyslomasijaiseksi. Samalla hän haluaa selvittää, oliko äidin kuolema oikeasti onnettomuus ja millaista elämää äiti oikein vietti viimeisten elinvuosiensa aikana. Miesseuraakin luonnollisesti löytyy Pirunsaarella majailevan kahtia jakautuneen perheen molemmista veljessarjoista. 

Taimitarhan lapset puolestaan kertoo lastentarhanopettaja-Mariasta, jonka työpaikalle tulee kaksi uutta hoidokkia. Toinen on Marian entisen avomiehen lapsi ja toinen vanhempansa menettänyt puoliksi brasililainen tyttö, Bella, joka majoittuu isänsä sukulaisten luo osaksi paikkakunnan kermaan kuuluvaa teollisuussukua. Maria alkaa nopeasti epäillä, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, sillä Bellalle sattuu kummallisia onnettomuuksia. Taimitarhan lapsissa on siis jonkin verran dekkarin aineksia, kuten toki myös Pirunsaaren veljeksissäkin. Ihmissuhdekiemuroita ja romanttista hömppää on tietysti riittämiin molemmissa kirjoissa. 

Taimitarhan lapset on myös hyvä ja viihdyttävä kirja, mutta kuten sanottua, Pirunsaaren veljekset vie selvästi voiton rennolla otteellaan ja humoristisuudellaan. 

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Unenpäästäjä Florianin tarina alkaa joulukuussa 2010. Maailmaa koettelee univaje, sillä ihmiset eivät enää näe unia entiseen tapaan. Päähenkilö Florian on Romanian romani, joka asuu Helsingissä. Florian on yksi harvoista unenpäästäjistä, jotka pystyvät avamaan ihmisten alitajunnan ja saamaan heidät näkemään unia. Florian pystyy kosketuksen avulla manipuloimaan muutenkin ihmisten ajatuksia. Kirjaa on luonnehdittu maagisen realismin edustajaksi, mikä on mielestäni osuva kuvaus, sillä yliluonnolliset elementit on nivottu hyvin luontevasti tarinaan, enkä ainakaan itse lukenut kirjaa juuri fantasiana, vaikka sitähän se oikeastaan on.

Tarina liikkuu monella eri aikatasolla niin Suomessa kuin Romaniassakin, ja siinä otetaan vahvasti kantaa romanien asemaan molemmissa maissa aikojen kuluessa. Aihe on edelleen ajankohtainen, sillä esimerkiksi juuri tänä viikonloppuna lehdessä oli juttu Romanian romanien huonosta tilanteesta. Kirjan lopussa on lueteltu lähteinä käytettyjä kirjoja, joten taustatyötä on tehty tätäkin kirjoitettaessa. 

Unenpäästäjä Florian ei ole helppolukuinen kirja, mutta kerronnassa on imua, joka veti ainakin minut mukaansa. Saxellilla on hyvin erottuva kirjoitustyyli. Monet eri aikatasot ja henkilöt sekä unien ja todellisuuden sekoittuminen aiheuttavat hieman hämmennystä, mutta lopussa kaikki vedetään hienosti yhteen. Loppuratkaisukin sopii kirjan tunnelmaan. Mieleenjäävä ja erilainen lukukokemus tämä Unenpäästäjä Florian, eikä varmastikaan kaikkien mieleen. Minä kuitenkin pidin kirjasta.

Mirja Tervo: Huimaavat korot

Huimaavat korot ilmestyi pari vuotta sitten, ja siitä kirjoitettiin paljon ainakin naistenlehdissä. Kirja kertoo Mirja Tervon kokemuksista luksuskenkäliikkeen myyjänä New Yorkissa. Kyseessä on siis tietokirja, joka on kuitenkin kirjoitettu varsin kevyeen tyyliin. Työskentelystä kengäsalongissa ei jää mitenkään kovin myönteistä kuvaa Tervon kuvailemana, sillä myyjät toimivat provisiopalkalla ja jos ei saa myytyä tiettyä määrää päivässä, jää velkaa salongille. Tervo tyypittelee niin myyjät kuin asiakkaatkin, ja kummassakin ryhmässä tuntuu olevan paljon hankalia ja ärsyttäviä ihmisiä. Välillä mietinkin, miksi kukaan tekee tuollaista työtä, mutta ilmeisesti hyvien myyjien on mahdollista tienata niin paljon, että sen vuoksi kannattaa sinnitellä. Ja toki aina ei ole vaihtoehtojakaan.

Työn kuvailun lisäksi Tervo käsittelee yleisesti kenkien ja varsinkin korkokenkien historiaa ja nykyistä asemaa naisten elämässä. Huimaavissa koroissa käsitellään kenkäostoksia hyvin monelta eri kantilta, joten kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Olisin kuitenkin toivonut vielä hieman enemmän anekdootteja myyntityöstä, sillä se kiinnosti minua enemmän kuin sosiologiset pohdinnat korkokenkien merkityksestä. Ihan lukemisen arvoinen kirja kuitenkin, vaikka itse en ole ollenkaan kenkäfriikki.

Reijo Mäki: Moukanpeli ja Lännen mies

Löysin hyllystä Mäen ensimmäisen Vares-kirjan Moukanpelin, jonka olen melko varmasti lukenut, mutta josta en sitten muistanutkaan yhtään mitään. No, parempi niin, koska Lännen mies puolestaan oli jo ennestään tuttu. Oli hauska vertailla näitä kahta kirjaa, joiden välillä on lähes 20 vuotta. Kirjojen teemoista löytyi yllättäviä yhtäläisyyksiä. Kirjoitustyyli sen sijaan oli selvästi muuttunut, vaikka toki kirjailijan tunnistaa molemmista kirjoista.

Moukanpelissä nuori lakiasiaintoimistoa pitävä Vares saa rikkaalta liikemieheltä jäljitystehtävän, joka vie hänet matkalle halki Euroopan. Matkan varrella hän tapaa salaperäisen ja kauniin naisen sekä alkoholisoituneen suomalaisen poliisin, jotka ovat tietysti molemmat sekaantuneet Vareksen tutkimaan juttuun. 

Lännen miehessä taas seurataan kolmeakin eri tarinalinjaa, joista yksi keskittyy Varekseen, toinen vankilasta vapautettuun saksalaiseen terroristiin ja kolmas terroristiryhmään kuuluneeseen suomalaiseen. Luonnollisesti kaikki linjat kohtaavat lopulta, ja paha saa palkkansa. 

Viihdyttäviä dekkareita nämä molemmat.

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Saara suositteli Enni Mustosen kirjoja, joten nappasin kirjastosta kokeeksi mukaan Morsiuskesän.  Päähenkilö Laura on toipumassa traagisesta autopommi-iskusta, jossa hänen avomiehensä sai surmansa. Hän saa yllättäen pikakomennuksen kuvaamaan uutta Maajussille morsian -henkistä tv-ohjelmaa kahdelle maatilalle. Romantiikkaa on ilmassa monellakin taholla... Kirja täytti odotukseni eli tarjosi mukavaa ja rentoa viihdettä olematta kuitenkaan liian imelä. Värikäs kuvausporukka, maatilojen väki ja morsianehdokkaat on kuvattu hauskasti ja maanläheisesti. Myös äitini piti kirjasta. :)

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Kesäloma on alkanut aktiivisen lukemisen merkeissä, joten päivitettävää riittää. Kirjaputken avasi loistava Puolikas keltaista aurinkoa. Kirjassa on kuutisensataa sivua, mutta olisin voinut helposti lukea vielä enemmänkin. Tarina sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan ja jakautuu ajallisesti kahtia: 60-luvun alkupuolen rauhan vuosiin ja loppupuolen Biafran sotaan. Keskiössä ovat hyvin toimeentulevasta perheestä lähtöisin olevat kaksoissisarukset Olanna ja Kainene. Olannan miesystävä on yhteiskunnallisesti aktiivinen professori Odenigbo, joka palkkaa kirjan alussa palveluspojakseen köyhältä maaseudulta kotoisin olevan Ugwun. Lisäksi päähenkilöihin kuuluu englantilainen Richard, joka rakastuu Kaineneen. Tarinaa kerrotaan vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta, ja näistä varsinkin yksinkertaisista oloista lähtöisin olevan Ugwun näkökulma on erittäin mielenkiintoinen.

Kirjan tietynlainen kahtiajakoisuus on mielestäni yksi sen vahvuuksista. Ihmisten ja ihmissuhteiden tarkan kuvauksen lisäksi kirjassa kerrotaan sodasta realistisen oloisesti varsinkin siviilien näkökulmasta. Myös maailmalla paljon huomiota saanut nälänhätä on luonteva osa tarinaa. Adichie itse ei ollut vielä syntynyt Biafran sodan aikaan, mutta hän on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten esimerkiksi haastattelemalla omia sukulaisiaan.

Puolikas keltaista aurinkoa on ehdottomasti yksi parhaista tämän vuoden aikana lukemistani kirjoista. Siinä on sopivassa suhteessa romantiikkaa, ihmissuhdekuvioita, yhteiskunnallisia asioita ja historiaa. Tarina etenee rauhallisesti, mutta sujuvasti. Sari Karhulahden suomennos on myös erittäin onnistunut, sillä kieli on värikästä, eikä missään kohtaa tullut sellainen olo, että lukisi käännöskirjallisuutta. Suosittelen!

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Marina Lewycka on minulle uusi tuttavuus, mutta Traktorien lyhyttä historiaa ukrainaksi on kehuttu kirjablogeissa, joten ei niin houkuttelevasta nimestä huolimatta nappasin sen mukaan kirjastosta. Kirja kertoo ukrainalaissyntyisestä perheestä, joka on paennut toisen maailmansodan aikana Englantiin ja jäänyt sinne asumaan. Perheen äiti on juuri kuollut, ja kahdeksankymppinen isä järkyttää kahden tyttärensä elämää ilmoittamalla menevänsä naimisiin itseään yli puolta nuoremman ukrainalaisen naisen kanssa. Tyttäret joutuvat sopimaan omat erimielisyytensä, kun he ryhtyvät häätämään naista ja hänen poikaansa pois isänsä elämästä. 

Kirjan nimi tulee siitä, että perheen isä kirjoittaa ajankulukseen kirjaa traktorien vaikutuksesta Ukrainan historiaan. Välillä hypätään myös vuosikymmeniä taaksepäin, kun käydään läpi perheen menneisyyttä 1900-luvun vaihteesta lähtien. Tarina ei siis kerro vain tuoreen vaimon karkoittamisesta, vaan myös perheen sisäisistä ristiriidoista ja salaisuuksista. Nuorempi tytär Nadja, minä-kertoja, on syntynyt Englannissa ja varttunut yltäkylläisyydessä, kun taas häntä kymmenen vuotta vanhempi Vera on elänyt lapsuutensa neuvostoajan Ukrainassa ja kärsinyt sodan kauhuista. Sota tuo aikamoisen kontrastin muuten varsin humoristiseen tarinaan.

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi on hauska ja osittain myös absurdi kirja. AIna tarina ei kulje ihan niin sujuvasti kuin toivoisi, mutta kokonaisuudessaan pidin kirjasta. Ei kuitenkaan tullut sellaista oloa, että pitäisi lukea Lewyckan muita kirjoja, vaikka esimerkiksi Meidät kaikki on tehty liimasta kuulostaa aika mielenkiintoiselta kirjan nimeltä... Ehkä joskus sitten. 

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Traktorien lyhyt historia ukrainaksi sijoittuu kaupunkiin nimeltä Peterborough, jonka liepeillä meikäläinen vietti yhden kesän. 

Anne Leinonen ja Miina Supinen: Rautasydän

En odottanut kovinkaan suuria tältä kirjalta, joten enpä sitten pettynytkään. Rautasydän kertoo pikkukaupungissa asuvasta nelikymppisestä Sari Martikaisesta, joka on jäänyt nuorena leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaäidiksi. Hän hoitaa työkseen rautakauppaa sekä toimii mökkitalonmiehenä yhdessä anoppinsa kanssa. Sarin elämään kuuluvat myös nöffi-Rontti ja vartijana työskentelevä kaveri Koikkis. Kaupungissa sattuu omituinen kuolemantapaus, ja Sarinkin rautakaupan luona alkaa pyöriä epäilyttäviä tyyppejä. Sarin elämää sekoittaa myös nuori ja komea mies, johon Sari ihastuu päätä pahkaa. Arvoituksellisten tapahtumien ja jännittävien tilanteiden lisäksi luvassa on siis myös romantiikkaa. 

Rautasydän on hyvin kevyt ja viihteellinen kirja, joka on sekoitus kioskiviihdettä ja dekkarimaista kerrontaa. Tarina on kyllä ajoittain hyvin hauska, mutta ajoittain taas varsin kliseinen ja epäuskottava. Koitin olla ottamatta kirjaa vakavasti ja tällä asenteella luettuna kirja oli ihan ok. Jos tyyli olisi vedetty kunnolla yli, olisi kirjasta tullut hyvä parodia. Nyt en osaa oikeastaan sanoa, onko kirja kirjoitettu tosissaan vai ei. Oli miten oli, kirjan voi toki lukea, jos kaipaa jotain hyvin kevyttä, mutta parempiakin viihdekirjoja on kirjoitettu.

Miina Supisen Liha kaipaa kuria on muuten erittäin hauska kirja, sitä suosittelen!