Valinta kertoo perheestä, jonka isä kuolee yllättäen. Joitakin kuukausia kuoleman jälkeen äiti Ruut valmistautuu muuttamaan pois liian isoksi käyneestä talosta ja alkaa pakata tavaroitaan nuoremman tyttärensä Aavan avulla. Samalla he käyvät kumpikin omalla tavallaan läpi surutyötä ja muistelevat menneitä. Perheessä on salaisuus, joka paljastuu vähitellen.
Valinta on pieni kirja, joka keskittyy oikeastaan vain muutaman päivän ajalle, vaikka muistojen avulla kerrotaan myös aikaisempien vuosikymmenien tapahtumista. Lyhyehköön tarinaan mahtuu kuitenkin paljon, niin surua kuin toivoa paremmasta. Kerronta on soljuvaa ja mukaansa tempaavaa. Pidin Kekkosen tyylistä ja kielestä todella paljon, ja tulen varmasti etsimään käsiini myös hänen ensimmäisen kirjansa.
Heti alkuun täytyy sanoa, että Karkkipäivä on erittäin hyvä kirja. Se oli vuoden 2010 FInlandia-ehdokkaana, ja mielestäni oli kyllä ehdokkuutensa ansainnut. Kirja oli pakko lukea nopeasti loppuun, sillä juoni on rakennettu ärsyttävän jännittäväksi. Oli pakko saada tietää, selviävätkö väärinkäsitykset ja miten kaikki oikein päättyy. Luen varmasti jatkossa myös muita Nummen kirjoja.
Karkkipäivässä kirjailija Ari tapaa sattumalta kaupassa 8-vuotiaan Tomin, jonka kotioloissa ei ole kaikki kohdallaan. Tomin alter ego on supersankari Tok Kilmoori, jonka tavoitteena on pelastaa naapurin tyttö Mira eli vankina oleva prinsessa Mirabella. Eräs päähenkilöistä on Miran äiti Paula, joka koittaa pitää elämänsä hallinnassaan, vaikka kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Tytärkään ei ymmärrä, miten tärkeää kuri ja järjestys on, joten tämän täytyy työstää asiaa omassa rauhassaan. Lastensuojelussa töissä oleva Katri puolestaan laatii luentoa lastensuojelusta ja pohtii sen myötä ammattinsa haastavuutta ja suhtautumistaan työssään tapaamiinsa lapsiin.
Tarinaa kerrotaan monen ihmisen näkökulmasta: Tomin, Arin, Paulan ja Katrin. Ratkaisu on onnistunut, sillä usean minä-kertojan avulla päästään näkemään ihmisten erilaiset tulkinnat eri tilanteista. Erityisesti Paulan osuus jäi mieleen, sillä Nummi on onnistunut kuvaamaan hyvin henkisesti tasapainottoman henkilön mielen liikkeet.
Kirjan keskeinen teema on lasten heitteille jättö ja pahoinpitely, joten mitenkään erityisen aurinkoinen kirja ei ole kyseessä, mutta toisaalta en pitänyt sitä liian ahdistavana. Lähteinä Nummi kertoo käyttäneensä aitoja lastensuojelutapauksia, joten kirjalla on tietyssä määrin todellisuuspohjaa, vaikka toki tarina on fiktiota.
Tämä kirja tarttui mukaan kirjastosta nimensä perusteella. Kirjoittaja Philipp von Boeselager oli viimeinen elossa oleva henkilö, joka oli toisen maailmansodan aikana mukana salaliitossa Hitlerin tappamiseksi. Vain
harva salaliittolaisista säilyi hengissä, sillä salaliiton tultua ilmi
natsi-Saksan johto pidätti, teloitti ja lähetti keskitysleirille
tuhansia henkilöitä.
En ole nähnyt Operaatio Valkyrie -elokuvaa, mutta arvelin, että kirja liittyy jotenkin siihen. Ja toki se liittyykin, mutta Operaatio Valkyria eli heinäkuun 20. päivän salaliitto on vain melko pieni osa tarinaa. Kirja kertoo Philippin ja hänen veljensä Georgin elämästä lapsuudesta asti. Georg oli myös mukana salaliitossa. Philipp kertoo varsin myönteiseen sävyyn isoveljensä kokemuksista sodassa ja kuvaa hänet melkeinpä ihannesotilaana.
Kirjassa kerrotaan loppujen lopuksi yllättävän vähän itse salaliitosta ja melko paljon sodankäynnistä itärintamalla. Välillä sotakuvaukset puuduttivat, mutta toisaalta oli mielenkiintoista lukea sellaisen Saksan armeijan edustajan kokemuksia sodasta, joka ei itse ollut natsi.
Piin elämän päähenkilö on 16-vuotias intialainen poika Piscine "Pii" Patel, jonka perhe päättää muuttaa Intiasta Kanadaan 1970-luvun lopun yhteiskunnallisten muutosten vuoksi. Perhe on omistanut eläintarhan, jonka eläimet he myyvät. Osa eläimistä myydään pohjoisamerikkalaisiin eläintarhoihin, joten ne matkaavat Patelin perheen mukana rahtilaivalla Kanadaan. Keskellä Tyyntämerta laiva kuitenkin uppoaa, ja Pii pelastautuu sattuman oikusta pelastusveneeseen yhdessä tiikerin, seepran, hyeenan ja orangin kanssa. Tästä alkaa mielikuvituksellinen seikkailu, joka kestää 227 päivää.
Vaikka Piin merellä viettämä aika onkin hyvin keskeinen osa kirjaa, käydään alussa läpi myös hänen aikaisempia elämänvaiheitaan. Tarinan lomassa Martel tarjoaa joitakin oivaltavia ja riemastuttavia näkökulmia esimerkiksi eläimiin, eläintarhoihin ja uskontoihin. Tunnelma muuttuu huomattavasti haaksirikon myötä, kun Piin on pakko alkaa taistella eloonjäämisestään. Lukija toki tietää alusta, että Pii jää henkiin.
Piin elämä on värikäs, traaginen, hauska ja absurdi kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea.
Naiset katsovat vastavaloon sijoittuu 1970-luvun alkuun. Tuore aviopari Klaus ja Lilian ovat juuri palanneet häämatkaltaan Italiasta ja asettuvat asumaan suureen omakotitaloon. Tarina kertoo pariskunnan suuresta elämänmuutoksesta, muutosta pois Helsingistä ja sopeutumisesta maaseudun rauhaan. Naapuritalon arvoituksellinen nuoripari alkaa kiinnostaa Klausia ja Liliania, ja lopulta pariskunnat tutustuvat. Molempien elämässä on kuitenkin enemmän kuin mitä päälle päin näyttää. Arvoituksellinen ote säilyy loppuun asti, mikä ei kuitenkaan häiritse lukukokemusta, vaikka näinkin välillä käy.
Naiset katsovat vastavaloon on pieni kirja, joka on kohtuullisen helppolukuinen. Kirjan tunnelma on jollain lailla viipyilevä ja rauhallinen. Haahtela käyttää kerronnassaan paljon lyhyitä, toteavia lauseita ja ylipäänsä kaunista kieltä. Tykästyin Haahtelan kirjoitustyyliin, joten luen varmasti hänen muitakin teoksiaan.
Olen aikaisemminkin yrittänyt lukea Siri Huvstedtin tuotantoa, koska kyse on kuitenkin paljon kehutusta kirjailijasta, mutta Lumous jäi kesken. Tämä Kesä ilman miehiä oli sen sijaan ihan mukava lukukokemus. Runoilija Mia Hendricks muuttaa kesäksi pikkukaupunkiin opettamaan varhaisteineille kirjoittamista ja koittaa samalla saada omaa elämäänsä kasaan. Hänen miehensä on jättänyt hänet toisen (nuoremman) naisen vuoksi, ja Mia on joutunut viettämään jonkin aikaa myös mielisairaalassa. Mian lisäksi tarinassa kerrotaan Mian vanhainkodissa asuvasta äidistä ja hänen ystävistään, Mian oppilaista ja naapurin perheestä.Juoni siis rönsyilee useampaan suuntaan, enkä ole ihan varma, onko jokainen verso tarpeen. Toisaalta ehkä kertoja haluaa painottaa sitä, että kaikilla on omat ongelmansa ja salaisuutensa.
Kirjaa kuvataan älykkääksi ja hauskaksi, ja sitä se kyllä on. Tarinaan on sotkettu feminismiä, filosofiaa ja tiedettä niin, että kirja ei joka kohdassa ole mitenkään kevyttä luettavaa. Mukana on myös runoja ja pieniä piirroksia, mikä miellytti minua. Pidin samoin siitä, että kerronta hypähteli ajasta ja paikasta toiseen kadottamatta kuitenkaan punaista lankaa.
Toinen Malagan tuliainen Ready or not? on hieman perinteisempää chick litiä kuin aikaisempi, mustalla huumorila ryyditetty Matchbreaker. Heidi on kolmekymppinen lontoolainen, joka on menossa muutaman kuukauden päästä naimisiin. Vanhan poikaystävän paluu Heidin elämään saa hänet epäilemään valintojaan, eikä tilannetta helpota se, että sulhanen saa epäilyttäviä puheluita toiselta naiselta.
Tykkäsin myös tästä Manbyn kirjasta oikein paljon. Kaikkea ei taaskaan paljastettu saman tien, eivätkä henkilöt olleet ihan niin yksiulotteisia kuin aluksi vaikutti. Rentoa ja viihdyttävää lukemista.
Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin? on se kirja, johon elokuva Slummien miljönääri perustuu. Tykkäsin kyllä elokuvastakin, mutta kirjasta vielä enemmän. Kirja ja elokuva eroavat aika paljonkin toisistaan, mutta se ei ainakaan minua haitannut. En niin paljon edes ajatellut elokuvaa lukiessani, vaikka toki aina välillä tuli mieleen, että tätä kohtaa siinä ei ollut ja tämä taas oli. Tarinan päähenkilö on siis intialainen köyhä ja oppimaton nuori mies/poika nimeltä Ram Mohammad Thomas, joka etenee kaikkien hämmästykseksi loppuun asti uudessa visailusarjassa Kuka voittaa miljardin. Tuotantoyhtiö ei suunnitellut maksavansa näin suuria summia kenellekään, joten Ram päätyy raakaan poliisikuulusteluun, jossa hänen halutaan tunnustavan huijanneensa. Tuntemattoman asianajajan ilmaantuminen Ramin avuksi katkaisee kuitenkin kuulustelun. Ram alkaa käydä tietovisailua läpi asianajajansa kanssa kysymys kysymykseltä ja tulee siinä samalla kertoneeksi elämäntarinansa.
Ramin elämästä kuullaan palasia sieltä sun täältä, sillä kertomus ei etene kronologisesti vaan tietokilpailukysymysten järjestyksen mukaan. Välillä Ram elää slummeissa, välillä hyvin toimeentulevan perheen palvelijana. Intialaisen elämän monet puolet tulevat esiin tarinassa. Kirja kulkee sujuvasti ja Ramin elämäntarinan vähittäinen paljastuminen houkuttelee lukemaan lisää.
Malagan lentokentältä hetken mielijohteesta ostamani Chris Manbyn hömppäkirja oli todella myönteinen yllätys. Päähenkilö Lindsey on varsin hemmoteltu rikkaan yksinhuoltajaisän tytär, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa. Lindsey ihannoi nuorena kuollutta äitiään, joten äitipuolikandidaatit eivät ole tervetulleita. Kun isän viimeisin morsian alkaa vaikuttaa sangen sitkeältä tapaukselta, järjestää Lindsey vauhdikkaan polttarimatkan, jonka seurauksena avioliittoaikeet hylätään. Kumma kyllä, Lindseyn isä ei vaikuta toipuvan erosta odotetusti, joten Lindsey kääntää kelkkansa ja päättää saada morsiamen palaamaan sulhonsa luo.
Perusjuoni ei ehkä kuulosta mitenkään erityiseltä, mutta kirjan musta huumori tekee siitä riemukasta luettavaa. Minä-kertoja Lindsey on oikeasti todella ärsyttävä persoona, mutta viihdyttävä sellainen. Tietenkin mukana on myös pakolliset romanttiset kuviot ja onnelliset loput. Chris Manbya tekee tämän kirjan myötä mieli lukea enemmänkin.
