Reijo Mäki: Mustasiipi

Tällä kertaa lukuvuorossa oli Reijo Mäen uusin Vares-dekkari. Kaikki eivät Mäen tyylistä tykkää, mutta itse olen lukenut lähes kaikki hänen kirjansa. Kirjojen kiinnostavuuteen vaikuttaa varmasti osittain ihan tapahtumapaikka eli Turku ja lähiympäristö. Mustasiipikään ei tuottanut pettymystä, vaikka ei noussut ihan suosikkeihinikaan. Tarinan käynnistyminen kesti ehkä hitusen turhan pitkään, mutta kokonaisvaikutelma oli kuitenkin (ihan) hyvä.Tässäkin kirjassa päähenkilö kärsii muistinmenetyksestä, joka on siis selvästi ollut lokakuun teema. :)

Vares-kirjoista suosikkejani ovat etenkin Vares ja kaidan tien kulkijat, Nuoruustango, Huhtikuun tytöt ja Kolmijalkainen mies.

Jo Nesbø: Punarinta

Ei ole Nesbøta turhaan kehuttu. Punarinnan takakannen mukaan kirjaa on kehuttu kaikkien aikojen parhaaksi norjalaiseksi dekkariksi jne. Tähän en osaa ottaa kantaa, koska en ole mitään muuta norjalaista dekkaria muistaakseni lukenut, mutta joka tapauksessa erittäin hyvä dekkari on kyseessä. Lukijan mielenkiinto pysyy koko ajan yllä, koska jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä riittää. Luvut on päivätty, joten ajan kulusta pysyy hyvin kärryillä, vaikka välillä käydäänkin menneisyydessä. Miinusta tosin siitä, että mielestäni päivämäärissä oli varsinkin alkupuolella vähän epäloogisuutta. Tämä ei kyllä haitannut lukemista sinänsä, mutta looginen puoleni älähti heti.. ;)

Punarinta kuuluu Harry Hole -sarjaan, joka on nimetty päähenkilön, poliisi Harry Holen mukaan. Kuvittelin, että Punarinta olisi sarjan toinen osa, mutta ilmeisesti se onkin kolmas. No, kirjan pystyi kuitenkin ihan hyvin lukemaan näin ensimmäisenä sarjasta, ja aion ehdottomasti tutustua myös muihin kirjailijan teoksiin. 

Asko Sahlberg: Tammilehto

Tammilehto oli mielenkiintoinen kirja. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1918 sodan loppupuolelle ja jälkimaininkeihin, mutta tarina liikkuu myös ajassa taaksepäin. Tarina keskittyy erään kartanon väen elämään muun muassa kartanon alkoholisoituneen ja eristäytyneen isännän sekä kartanon muonamiehen huonomaineisen tyttären näkökulmasta. Sisällissotaa kuvataan lähinnä punaisten näkökulmasta, eikä kartanon omistajakaan varsinaisesti valkoisia kannata. Muutenkin kirjassa tutustuaan maaseudun köyhälistön ja työläisten elämään. Ajoittain kerronta on melkeinpä inhorealistista. Omaan makuuni myös ihmisten, varsinkin naisten, lihallisuutta korostetaan turhan paljon. Kokonaisuudessaan kirjasta jäi kuitenkin myönteinen kuva. Pidin Sahlbergin vaihtelevasta ja kuvailevasta tyylistä kirjoittaa.

Tammilehto on ollut ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia-palkinnon saajaksi. 

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura

Leena Lehtolainen on eräs suosikkikirjailijoitani, ja pidän varsinkin Maria Kallio -dekkareista. Oikeuden jalopeura on Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan toinen osa. Sarjaa on kuvattu trilleriksi, ja se kyllä eroaakin Maria Kallio -kirjoista selvästi. Hilja Ilveskero on henkivartijanakin toiminut nainen, joka tässä kirjassa yrittää selvittää, mihin hänen agentti-poikaystävänsä on kadonnut. Mukana kuvioissa on kansainvälisiä toimijoita mafiaa myöten.

Sarjan ensimmäinen osa, Henkivartija, oli mielestäni ihan ok, mutta en ollut ihan vakuuttunut kuitenkaan. Tämä toinen osa sen sijaan kulki jotenkin paljon sujuvammin, vaikkakin piti vähän muistella, mitäs siinä ensimmäisessä osassa tapahtuikaan. Kannattaa siis lukea sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Oikeuden jalopeura oli oikein viihdyttävä teos, mutta ei ehkä varsinaisesti hirveän jännittävä kuten trillerin kai pitäisi olla. Pidin erityisesti niistä osista, joissa selviteltiin Hiljan menneisyyttä.

Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa

Anssi Kelan esikoiskirjan nimi, Kesä Kalevi Sorsan kanssa, on sen verran mielenkiintoinen, että oli pakko lainata kirja. Tarinan lähtökohta on hämmentävän samanlainen kuin edellisen lukemani kirjan. Johannes on kolmekymppinen mies, joka on joutunut onnettomuuteen, eikä muista mitään onnettomuutta edeltävän kahden viikon ajalta. Kertojana vaihtelevat nykyhetken Johannes ja menneisyyden Johannes, ja unohdetut tapahtumat avautuvat hiljalleen lukijalle. Onnettomuudesta toipumisessa Johanneksella on apuna edesmennyt poliitikko Kalevi Sorsa, joka vain yhtenä kauniina päivänä istuu hänen viereensä puiston penkille. Kuten tästä arvata saattaa, kyseessä on erittäin hauska ja hitusen absurdikin tarina, josta ei kuitenkaan puutu myöskään murheellisempia tunnelmia. Ylipäätään kirja oli positiivinen yllätys, eikä sitä malttanut laskea käsistään. Suosittelen lämpimästi!

Lisa Jewell: Truth about Melody Browne

Lisa Jewellin teos Truth about Melody Browne on jo kertaalleen mainittu tässä blogissa, mutta luin sen nyt toistamiseen, joten täytyy tietysti kirjoittaakin siitä toistamiseen. :) Melody Browne on reilu kolmekymppinen nainen, joka ei muista elämänsä ensimmäisistä yhdeksästä vuodesta mitään. Yllättävän tapahtuman seurauksena hän alkaa muistaa pieniä palasia aikaisemmasta elämästään, joka osoittautuukin aivan muuksi kuin mitä hän on luullut. Lopulta palasista muodostuu koskettava ja surullinenkin tarina. Kirjan mielenkiintoisuus syntyy siitä, että rinnakkain Melodyn nykyhetken kanssa kerrotaan hänen lapsuudestaan. Kirjaa ei meinaa viitsiä laskea käsistään, koska haluaa tietää, mitä seuraavaksi selviää ja mitä kaikkea Melodyn lapsuudessa oikein on tapahtunut.

Keskustelimme äskettäin kirjasta siskoni kanssa, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että tämä kirja, jos mikä, niin sanotusti ansaitsisi parempaa kuin hömppäkirjan leiman. Tietysti kirja on tietyllä tavalla kevyt, mutta kuitenkin varsin kaukana stereotyyppisistä hömppäkirjoista, joissa tavoitteena on vain löytää se unelmien mies. Toki hitusen romantiikkaakin on mukana, mutta paljon keskeisemmässä asemassa on päähenkilön menneisyyden salojen paljastuminen. 

Outi Pakkanen: Punainen pallotuoli

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ainakin toistaiseksi: olen nyt lukenut kaikki Pakkasen tähän mennessä julkaistut dekkarit. Punainen pallotuoli ei poikennut linjasta, pidin siitäkin hyvin paljon. Vinkkinä muuten, että jos mahdollista, kannattaa pyrkiä lukemaan Pakkasen kirjoja julkaisujärjestyksessä. Parissa kirjassa nimittäin paljastetaan melkeinpä sivulauseessa jonkin aikaisemmin kirjan syyllinen. Tiesin siis, kuka murhaaja oli, mutta oikeastaan se ei haitannut yhtään, sillä  murhan motiivin paljastuminen ja muiden henkilöiden elämän kuvaus olivat joka tapauksessa pääosassa.

Alexander McCall Smith: Teetä ja sympatiaa

Teetä ja sympatiaa kuuluu McCall Smithin Mma Ramotswe -sarjaan, joka kertoo botswanalaisesta Precious Ramotswesta. Hän toimii yksityisetsivänä omassa Naisten etsivätoimisto nro 1 -yrityksessään ja ratkaisee monenlaisia arkisiakin ongelmia apulaisensa Mma Makutsin kanssa. Mma Ramotswe -kirjoja on usein kuvailtu hyvän mielen kirjoiksi, ja sitä ne todella ovat: rentoja, värikkäitä ja maanläheisiä. Kannattaa tutustua! Teetä ja sympatiaa on sarjan 10. kirja.

Sophie Kinsella: Mini Shopaholic

Hömppäkirjallisuus sopii flunssapäiviin mainiosti, joten tällä kertaa ennestään tuttu Mini Shopaholic viihdytti nuhanenää. Kirja on viimeisin Shopaholic-sarjassa, ja mukana on, kuten nimestä voi päätellä, himoshoppaaja Beckyn jälkikasvu. En pysty edelleenkään samaistumaan päähenkilöön (tai lähinnä hänen shoppailuaddiktioonsa) juuri ollenkaan, eivätkä kertomuksessa vilahtelevat vaatemerkitkään kiinnosta, mutta tykkään tästäkin kirjasta todella paljon.

Outi Pakkanen: Pelistä pois ja Hinnalla millä hyvänsä

Tutustuin Outi Pakkasen kaupunkidekkareihin vasta viime keväänä, ja voin varauksetta suositella mitä vain niistä. Pakkanen on kirjoittanut dekkareita 70-luvusta lähtien, ja viimeisin ilmestyi tänä vuonna. Dekkarit sijoittuvat Helsinkiin, ja kaupunki (etenkin Lauttasaari, Kamppi ja Töölö) on keskeisessä osassa kaikissa kirjoissa. Kirjoista voi seurata Helsingin kehitystä, tosin itse en kaupunkia edes tunne niin hyvin, että saisin tästä kaiken irti. Jatkuvuutta edustaa myös graafikko Anna Laine, joka vierailee pienemmässä ja suuremmassa roolissa lähes jokaisessa kirjassa. Anna Laine rakastaa ruokaa ja tykkää kokkailusta, joten teoksista voi bongailla myös reseptejä. Pakkaselta on ilmestynyt myös Anna Laineen keittokirja. 

Pakkasen dekkarit eroavat ns. perusdekkareista siinä, että itse rikos, murha, tapahtuu yleensä vasta kirjan puolenvälin tienoilla. Kirjoissa keskitytäänkin enemmän päähenkilöihin ja heidän elämäänsä, tunteisiinsa ja ajatuksiinsa kuin varsinaisen murhan ratkaisuun. Kirjat ovat nopealukuisia ja viihdyttäviä. Kirjoja on jo viideltä vuosikymmeneltä, joten mielenkiintoista niissä on myös ajankuva. Hinnalla millä hyvänsä (kirjoitettu v. 2006) esimerkiksi kertoo julkisuuteen ja lehtien kansiin keinolla millä hyvänsä haluavasta teinitytöstä, jolla ei ole elämässä juuri muuta tavoitetta kuin tulla tunnetuksi. 

Suosittelen!

Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkisesta on kohuttu paljon viime vuosina, joten mulla on ollut vähän epäluuloja hänen kirjojaan kohtaan. Ensimmäinen kirja, Raja, oli mulla jossain vaiheessa lainassa kirjastosta, mutta en sitten koskaan saanut aikaiseksi lukea sitä. Nyt päätin yrittää uudestaan toisen kirjan, Totta, kanssa, ja se kyllä kannatti. Totta kertoo kuolemaisillaan olevasta Elsasta sekä hänen perheestään: miehestään, tyttärestään ja tyttärentyttärestään sekä perheen vanhasta lastenhoitajasta. 60-luvulle sijoittuvat pätkät ovat ehkä kirjan parasta antia. Totta on kaiken kaikkiaan hyvä kirja, mutta ei ehkä minun listallani noussut sinne terävimpään kärkeen kuitenkaan. Lukemisen arvoinen kirja silti.

Kirjasta on julkaistu (tai siitä ollaan julkaisemassa) uusi painos, johon Pulkkinen on kirjoittanut yhden luvun lisää. Omasta mielestäni kirja ei kaivannut lisälukua, vaikka se ehkä loppuikin hitusen kesken. Loppu sopi kuitenkin mielestäni kirjaan.

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvat Anders Knutas -kirjat ovat kelpo dekkareita. Perinteisen murhaajan selvittämisen lisäksi kirjoissa keskitytään myös niin päähenkilöiden kuin uhrien ja syyllisten henkilökohtaiseen elämään. Jungstedtin kirjat ovat varsin helppolukuisia, ja jännitys säilyy loppuun asti.