Kesällä luettua

Kesätauko on nyt tällä kertaa ohi. Tässä joitakin kesän aikana luettuja:

Dekkareita

Seppo Jokinen: Vihan sukua

Komisario Koskinen seikkailee jälleen Tampereella. Kirjan alussa Tampereelta lähtenyt juna suistuu raiteiltaan räjähdyksen vuoksi. Ensimmäisenä mieleen tulee terrorismi, mutta teon syy ei olekaan ihan itsestään selvä. Vihan sukua on erittäin hyvä dekkari, Jokinen tuntuu vaan parantavan menoaan.

Outi Pakkanen: Toinen kerros

Eräänä lomapäivänä poikkesin kirjastossa ja huomasin lukusalikappaleiden joukossa Outi Pakkasen uusimman, jota en ole lukenut. Kirjan tätä kappaletta ei siis voinut lainata, joten jäin lukemaan sitä kirjastoon ja luinkin sen saman tien loppuun asti. Vähän tuli kiire, kun kirjasto uhkasi mennä kiinni, joten loppuratkaisuun en ehtinyt hirveästi keskittymään...

Toinen kerros on hyvin tyypillinen Pakkasen kaupunkidekkari, jossa murha ei ole loppujen lopuksi se pääasia, vaan tarinassa mukana olevat ihmiset. Paikka paikoin kirja on ehkä vähän turhankin tuttu ja turvallinen, sillä mietin oikeasti, olenko lukenut kirjan aikaisemmin. En kyllä ole, mutta Pakkasen tyyli on vain ilmeisesti tullut hyvin tutuksi. Hänen kirjansa ovat aina hyviä, mutta Toinen kerros ei kuitenkaan ole kaikkein terävintä antia. Mukana ovat kuitenkin jälleen kerran graafikko Anna Laine sekä muita tuttuja henkilöitä.

Outi Pakkanen: Julma kuu

Samaiselta kirjastoreissulta tarttui mukaan toinen lukematon Pakkanen. Julma kuu on julkaista Crime Time -kustantamon kautta eli eri kustantamon kuin Pakkasen kirjat yleensä. Kirja on muutenkin hieman erilainen, mikä on tietysti ihan virkistävää. Tosin Julma kuu ei kyllä mielestäni ole parasta Pakkasta. Tarinaa kerrotaan kahden ihmisen näkökulmasta: kolmekymppisen Johannan, joka tapaa sattumalta unelmiensa miehen sekä Johannan naapurin, joka seuraa ikkunastaan salaa suhteen etenemistä. Kahden kertoja näkökulma tapahtumiin on hyvin erilainen, mikä antaa tarinalle moniulotteisuutta. Lukija on kyllä alusta alkaen selvillä siitä, että Johannan miekkonen on kaukana unelmasta. Loppuratkaisu on turhan saippuaoopperamainen, mutta kyllä tätä viihteenä lukee. 

Harri Nykänen: Susiraja
Susiraja on Raid-sarjan uusin, jossa vilisee suomalaisia ja saksalaisia isompia ja pienempiä rosmoja.Tykkään kyllä Raid-kirjoista, vaikkakin tästä jäi mieleen lähinnä sekalaisia mielikuvia: salaperäisiä kuolemantapauksia, Lappi, pillereiden salakuljetus Muurmanskista, pornofilmin tekeminen, ammuskelu, rikas äijä, gangstereita, salamurhaajia. Näiden perusteella voisin jo melkein veikata, että kyseessä on dekkari...

Outi Pakkanen: Musta aurinko
Luin kesällä muutaman Pakkasen uusiksi, mutta nostan niistä nyt vain tämän yhden esiin. Musta aurinko on nimittäin yksi parhaista Pakkasista ja tunnelmaltaan kutkuttavan trillerimäinen ja salamyhkäinen. Kirjan kertojana on Marinda, joka pestautuu lastenhoitajaksi omalaatuiseen Seveniuksen perheeseen. Perhe muuttaa Abu Dhabiin, jossa kummallinen tunnelma vain tihenee. Tarina pysyy kiinnostavana loppuun asti. 

Harri Nykänen: Raid-sarjaa

Tutustuin Harri Nykäsen Raid-hahmoon ensimmäisen kerran reilu kymmenen vuotta sitten loistavan tv-sarjan kautta. Myös Raid-kirjasarja on lukemisen arvoinen. Tällä kertaa luin sarjan neljännen, viidennen ja kuudennen osan eli kirjat Raid ja mustempi lammas, Raid ja pelkääjät sekä Raid ja legioonalainen.

Raid ja mustempi lammas -kirjassa Nygren-niminen konna pestaa Raidin itselleen kuskiksi ja henkivartijaksi viimeiselle matkalleen halki Suomen. Nygren on kuolemansairas ja haluaa ennen loppuaan maksaa erinäisiä velkoja. Raidin ja Nygrenin yhteisestä matkasta ovat kiinnostuneita myös poliisit, sillä kukaan ei tunnu tietävän, mikä matkan tarkoitus on. Teoksessa Raid ja pelkääjät Raid puolestaan hankkiutuu vankilaan kärsimään sakon muuntorangaistusta. Kun hän ensi töikseen hommaa itsensä pelkääjien puolelle, on kaikille selvää, että Raid on vankilassa keikalla. Pelkääjien puolella majailee muutama muukin, ja varsinainen jännitys piilee siinä, että lukija ei tiedä, kuka Raidin on palkannut ja mitä tekemään. Molemmissa kirjoissa onkin sopivan yllättävä loppu, ja muutenkin juoni on virkistävän erilainen. Kirjat ovat myös hyvin sujuvasti kirjoitettuja.

Raid ja legioonalainen ei sitten miellyttänytkään ihan niin paljon kuin kaksi edellistä. Legioonalaisessa tapahtuu alussa murha, jota lähdetään selvittelemään. Alkuasetelma on siis heti perinteisempi. Sinänsä kerronta on edelleen sujuvaa, mutta henkilöitä on melko paljon, enkä jotenkin meinannut pysyä kärryillä siitä, kuka on kuka. Ihan jees dekkari, mutta sarjassa on parempiakin kirjoja.