perjantai 19. lokakuuta 2012
Raija Oranen: Sulo tuli taloon ja muita käänteentekeviä kertomuksia
Khaled Hosseini: Leijapoika
Taas pitää aloittaa teksti toteamalla, että olen tämänkin kirjan lainannut useampaan kertaan, mutta en ole koskaan saanut edes aloitettua sitä. En tiedä miksi, tiedossa on kyllä ollut, että Leijapoika on hyvä kirja. Saattaa tietysti johtua siitä, että minulla on jatkuvasti ainakin parikymmentä kirjaa lainassa kirjastosta, ja kaikkia en vaan ehdi lukea ennen palautuspäivää. Mutta nyt olen sitten laajentanut kirjallista yleissivistystäni ja lukenut tämänkin tunnetun tarinan.
Leijapojan päähenkilö on Amir, afganistalainen poika, joka kasvaa tarinan kuluessa aikuiseksi mieheksi. Tarina alkaa 1970-luvun Kabulista, jossa Amir asuu yhdessä rikkaan ja tunnetun isänsä kanssa. Heidän palvelijanaan työskentelee Ali, jonka poika Hassan on Amirin paras ystävä. Kabulissa suurena huvina ovat leijanlennätyskilpailut, joihin Amir ja Hassankin yhdessä osallistuvat. Erään kilpailun aikana poikia aiemminkin kiusannut Assef saa Hassanin kynsiinsä ja tapahtumat muuttavat poikien välejä peruuttamattomasti.
Muutamaa vuotta myöhemmin Amir ja hänen isänsä pakenevat Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton joukkojen tultua Afganistaniin. He luovat uuden elämän Yhdysvalloissa, mutta (näin kliseisesti sanottuna) menneisyys ei jätä Amiria rauhaan. 2000-luvun alussa hän joutuu palaamaan Afganistaniin, joka ei ole entisellään. Matkan jälkeen myöskään Amir ei ole entisellään.
Leijapoika on oikein hyvä kirja, mutta mielestäni ei kuitenkaan ihan Hosseinin toisen romaanin, Tuhat loistavaa aurinkoa, veroinen. Molemmissa kirjoissa on oma yhteiskunnallinen vireensä, sillä vallanpitäjien vaihtumisen vaikutukset Afganistanin oloihin tulevat hyvin esiin molemmissa kirjoissa.
Leijapojan päähenkilö on Amir, afganistalainen poika, joka kasvaa tarinan kuluessa aikuiseksi mieheksi. Tarina alkaa 1970-luvun Kabulista, jossa Amir asuu yhdessä rikkaan ja tunnetun isänsä kanssa. Heidän palvelijanaan työskentelee Ali, jonka poika Hassan on Amirin paras ystävä. Kabulissa suurena huvina ovat leijanlennätyskilpailut, joihin Amir ja Hassankin yhdessä osallistuvat. Erään kilpailun aikana poikia aiemminkin kiusannut Assef saa Hassanin kynsiinsä ja tapahtumat muuttavat poikien välejä peruuttamattomasti.
Muutamaa vuotta myöhemmin Amir ja hänen isänsä pakenevat Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton joukkojen tultua Afganistaniin. He luovat uuden elämän Yhdysvalloissa, mutta (näin kliseisesti sanottuna) menneisyys ei jätä Amiria rauhaan. 2000-luvun alussa hän joutuu palaamaan Afganistaniin, joka ei ole entisellään. Matkan jälkeen myöskään Amir ei ole entisellään.
Leijapoika on oikein hyvä kirja, mutta mielestäni ei kuitenkaan ihan Hosseinin toisen romaanin, Tuhat loistavaa aurinkoa, veroinen. Molemmissa kirjoissa on oma yhteiskunnallinen vireensä, sillä vallanpitäjien vaihtumisen vaikutukset Afganistanin oloihin tulevat hyvin esiin molemmissa kirjoissa.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun ja Sysipimeä
Onpas viime kirjoituksesta jo aikaa. Kirjoja olen kyllä lukenut tässä välissäkin, mutta en mitenkään kovin paljon. Päivitetäänpä nyt kuitenkin tilanne.
Pekka Hiltusen esikoisromaani Vilpittömästi sinun sai Vuoden Johtolanka -palkinnon vuonna 2012. Kirja onkin todella virkistävä tapaus dekkareiden joukossa, omaperäinen, sujuva ja mielenkiintoinen. Suomalainen Lia asuu Lontoossa ja työskentelee graafikkona lehdessä. Ollessaan viettämässä syntymäpäiviään pubissa työkavereidensa kanssa hän tapaa toisen suomalaisen, Marin. Lia ja Mari alkavat viettää aikaa yhdessä, ja vähitellen paljastuu, ettei Mari olekaan ihan tavallinen pulliainen. Hänen omistamassaan Studiossa työskentelee joukko lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät yhdessä tekemään mitä vain. Tiimi puuttuukin hanakasti monenlaisiin epäkohtiin ja alkaa selvittää jopa poikkeuksellisen raakaa murhaa, joka koskettaa Liaa poikkeuksellisella tavalla.
Sysipimeä on jatkoa Vilpittömästi sinun -kirjalle eli se jatkaa Lian, Marin ja Studion tarinaa. Kirjassa Studio pyrkii ratkaisemaan melkoisen karmaisevan murhien sarjan omalaatuisella tavallaan. Sysipimeä on mielestäni astetta tavanomaisempi dekkari, vaikka edelleen erottuu edukseen. Vilpittömästi sinun onnistui vain lumoamaan meikäläisen hieman salaperäisellä tunnelmallaan niin, että se nousee näistä kahdesta ykköseksi. Suosittelen tutustumista Hiltusen kirjoihin, jos dekkarit/trillerit yhtään kiinnostavat.
Pekka Hiltusen esikoisromaani Vilpittömästi sinun sai Vuoden Johtolanka -palkinnon vuonna 2012. Kirja onkin todella virkistävä tapaus dekkareiden joukossa, omaperäinen, sujuva ja mielenkiintoinen. Suomalainen Lia asuu Lontoossa ja työskentelee graafikkona lehdessä. Ollessaan viettämässä syntymäpäiviään pubissa työkavereidensa kanssa hän tapaa toisen suomalaisen, Marin. Lia ja Mari alkavat viettää aikaa yhdessä, ja vähitellen paljastuu, ettei Mari olekaan ihan tavallinen pulliainen. Hänen omistamassaan Studiossa työskentelee joukko lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät yhdessä tekemään mitä vain. Tiimi puuttuukin hanakasti monenlaisiin epäkohtiin ja alkaa selvittää jopa poikkeuksellisen raakaa murhaa, joka koskettaa Liaa poikkeuksellisella tavalla. 
Sysipimeä on jatkoa Vilpittömästi sinun -kirjalle eli se jatkaa Lian, Marin ja Studion tarinaa. Kirjassa Studio pyrkii ratkaisemaan melkoisen karmaisevan murhien sarjan omalaatuisella tavallaan. Sysipimeä on mielestäni astetta tavanomaisempi dekkari, vaikka edelleen erottuu edukseen. Vilpittömästi sinun onnistui vain lumoamaan meikäläisen hieman salaperäisellä tunnelmallaan niin, että se nousee näistä kahdesta ykköseksi. Suosittelen tutustumista Hiltusen kirjoihin, jos dekkarit/trillerit yhtään kiinnostavat.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus, Lankeemus ja Yö ikuinen
Ahdan nyt kolme kirjaa yhteen tekstiin, sillä kyseessä on Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus-trilogia. Ihastuin ensimmäiseen osaan viime kesänä ja luin heti myös toisen osan. Kolmatta osaa jouduin odottamaan tähän kesään asti, ja muistin virkistämiseksi luin toistamiseen myös ensimmäisen ja toisen osan.
Vitsaus-trilogia kertoo vampyyreista. Sarja edustaa siis genreltään fantasiaa ja kauhua, mutta siinä on myös trillerin piirteitä. Minut yllätti del Toron ja Hoganin perinteisestä poikkeava näkemys vampyyreistä. Tietyt kliseet, kuten veren juonti ja auringon pelko, ovat tallella, mutta yleisesti ottaen vampyrismi selitetään kekseliäällä tavalla yhdistämällä biologiaa kauhuun. Vampyrismi rinnastetaan kirjoissa virukseen, joka leviää loiseläimien, verimatojen, avulla. Vertakaan ei juoda pitkillä kulmahampailla vaan pistimellä.Varsinkin ensimmäisessä osassa tieteellä on suuri rooli, ja monet vampyyreihin liittyviin ilmiöihin löytyy tieteellinen selitys.
Sarjassa kaikki vampyyrit ovat peräisin Muinaisista, seitsemästä ikivanhasta vampyyristä, joiden alkuperä selviää viimeisessä kirjassa. Muinaiset ovat aikojen kuluessa ohjailleet hienovaraisesti ihmisiä haluamaansa suuntaan ja saaneet aikaan toivomansa kaltaisia yhteiskuntia. Muinaisista nuorin, yksin toimiva Mestari, rikkoo kuitenkin yllättäen ikiaikaisen tasapainon vampyyrien ja ihmiskunnan välillä ja alkaa toteuttaa maailmanvalloitustaan. Häntä vastaan nousee sekalainen joukko newyorkilaisia, jotka jatkavat vastarintaansa siinäkin vaiheessa, kun suurin osa ihmisistä on alistunut vampyyrien valtaan.
Ensimmäinen osa, Vitsaus, on mielestäni paras ja intensiivisin osa, johon jää koukkuun. Kirja lähtee tosin minun makuuni hieman hitaasti käyntiin, mutta toisaalta rauhallisempi alku kasvattaa jännitystä hienosti. Tarina etenee sujuvasti ja vetävästi, ja sitä kerrotaan hyvin monen ihmisen näkökulmasta. Tämä kerrontatapa esittelee hyvin vampyyrien leviämisen moninaiset vaikutukset.
Toinen osa, Lankeemus, oli kummallakin lukukerralla pienoinen pettymys hienon Vitsauksen jälkeen. Lankeemus jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin Vitsaus päättyi, ja tarina kyllä edistyy ihan mukavasti. Tunnelmaltaan kirja ei kuitenkaan ole ensimmäisen osan veroinen intensiteetiltään. Lisäksi käännös ei mielestäni ole kaikin puolin täysin onnistunut, sillä siinä on vähän turhan paljon anglisismeja eli englannin kielestä peräisin olevia sanoja, joille löytyisi kyllä suomenkieliset vastineet. Esimerkki tästä: "Mestari oli ennen muuta kompulsiivinen, niin teoissa kuin ajatuksissa. Se oli miettinyt etukäteen suunnitelman kaikki mahdolliset permutaatiot." En kuitenkaan usko, että toisen osan puutteet johtuvat pelkästään käännöksestä. Onneksi myös tässä osassa päästään loppujen lopuksi kunnolla vauhtiin, ja kirja loppuu varsin näyttävästi.
Kolmas osa, Yö ikuinen, sijoittuu ajallisesti kahden vuoden päähän toisesta osasta. Maailma on muuttunut teoksien välillä paljon, sillä vampyyrit ovat ottaneet valtaansa koko maailman ja tuhonneet osan ihmiskunnassa kokonaan. Suuri joukko ihmisiä on lisäksi kerätty verileireille, joissa tuotetaan ruokaa vampyyreille. Monet jatkavat kuitenkin elämäänsä melko normaalisti, mitä nyt joukkotiedotusvälineitä ei enää ole ja vampyyrit tai heidän värväämänsä ihmisapurit vahtivat yhteiskunnan toimintaa. Ydinräjähdysten vuoksi myös olosuhteet ovat muuttuneet paljon, sillä päivänvaloa on vain parin tunnin ajan. Aiemmista osista tuttu, maan alla toimiva iskujoukko ei ole luovuttanut, vaan pyrkii edelleen kaatamaan Mestarin. Kolmas osa on parempi kuin toinen, mutta ei yllä ensimmäisen osan tasolle. Loppuratkaisu on sinänsä ihan toimiva, mutta ei hirveän omaperäinen.
Kirjailijoista Del Toro on paremmin tunnettu elokuvaohjaajana ja tietty elokuvamaisuus leimaa myös kirjoja. Erityisen ansiokasta kirjoissa on aiemmin mainitsemani uusi näkökulma vampyyreihin. Kirjat ovat jännittäviä ja viihdyttäviä ja niiden henkilöhahmot mielenkiintoisia. Väliosina toimivat kertomukset menneisyydestä ovat todella hienoja. Ensimmäisessä osassa käydään esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisella keskitysleirillä, jota vampyyrien myöhemmin perustamat verileirit muistuttavat. Holokaustin kautta nostetaan esille myös ihmisen julmuus ihmistä kohtaan. Kokonaisuudessaan Vitsaus-trilogia on erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu sarja.
Vitsaus-trilogia kertoo vampyyreista. Sarja edustaa siis genreltään fantasiaa ja kauhua, mutta siinä on myös trillerin piirteitä. Minut yllätti del Toron ja Hoganin perinteisestä poikkeava näkemys vampyyreistä. Tietyt kliseet, kuten veren juonti ja auringon pelko, ovat tallella, mutta yleisesti ottaen vampyrismi selitetään kekseliäällä tavalla yhdistämällä biologiaa kauhuun. Vampyrismi rinnastetaan kirjoissa virukseen, joka leviää loiseläimien, verimatojen, avulla. Vertakaan ei juoda pitkillä kulmahampailla vaan pistimellä.Varsinkin ensimmäisessä osassa tieteellä on suuri rooli, ja monet vampyyreihin liittyviin ilmiöihin löytyy tieteellinen selitys.
Sarjassa kaikki vampyyrit ovat peräisin Muinaisista, seitsemästä ikivanhasta vampyyristä, joiden alkuperä selviää viimeisessä kirjassa. Muinaiset ovat aikojen kuluessa ohjailleet hienovaraisesti ihmisiä haluamaansa suuntaan ja saaneet aikaan toivomansa kaltaisia yhteiskuntia. Muinaisista nuorin, yksin toimiva Mestari, rikkoo kuitenkin yllättäen ikiaikaisen tasapainon vampyyrien ja ihmiskunnan välillä ja alkaa toteuttaa maailmanvalloitustaan. Häntä vastaan nousee sekalainen joukko newyorkilaisia, jotka jatkavat vastarintaansa siinäkin vaiheessa, kun suurin osa ihmisistä on alistunut vampyyrien valtaan.
Ensimmäinen osa, Vitsaus, on mielestäni paras ja intensiivisin osa, johon jää koukkuun. Kirja lähtee tosin minun makuuni hieman hitaasti käyntiin, mutta toisaalta rauhallisempi alku kasvattaa jännitystä hienosti. Tarina etenee sujuvasti ja vetävästi, ja sitä kerrotaan hyvin monen ihmisen näkökulmasta. Tämä kerrontatapa esittelee hyvin vampyyrien leviämisen moninaiset vaikutukset.
Toinen osa, Lankeemus, oli kummallakin lukukerralla pienoinen pettymys hienon Vitsauksen jälkeen. Lankeemus jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin Vitsaus päättyi, ja tarina kyllä edistyy ihan mukavasti. Tunnelmaltaan kirja ei kuitenkaan ole ensimmäisen osan veroinen intensiteetiltään. Lisäksi käännös ei mielestäni ole kaikin puolin täysin onnistunut, sillä siinä on vähän turhan paljon anglisismeja eli englannin kielestä peräisin olevia sanoja, joille löytyisi kyllä suomenkieliset vastineet. Esimerkki tästä: "Mestari oli ennen muuta kompulsiivinen, niin teoissa kuin ajatuksissa. Se oli miettinyt etukäteen suunnitelman kaikki mahdolliset permutaatiot." En kuitenkaan usko, että toisen osan puutteet johtuvat pelkästään käännöksestä. Onneksi myös tässä osassa päästään loppujen lopuksi kunnolla vauhtiin, ja kirja loppuu varsin näyttävästi.
Kolmas osa, Yö ikuinen, sijoittuu ajallisesti kahden vuoden päähän toisesta osasta. Maailma on muuttunut teoksien välillä paljon, sillä vampyyrit ovat ottaneet valtaansa koko maailman ja tuhonneet osan ihmiskunnassa kokonaan. Suuri joukko ihmisiä on lisäksi kerätty verileireille, joissa tuotetaan ruokaa vampyyreille. Monet jatkavat kuitenkin elämäänsä melko normaalisti, mitä nyt joukkotiedotusvälineitä ei enää ole ja vampyyrit tai heidän värväämänsä ihmisapurit vahtivat yhteiskunnan toimintaa. Ydinräjähdysten vuoksi myös olosuhteet ovat muuttuneet paljon, sillä päivänvaloa on vain parin tunnin ajan. Aiemmista osista tuttu, maan alla toimiva iskujoukko ei ole luovuttanut, vaan pyrkii edelleen kaatamaan Mestarin. Kolmas osa on parempi kuin toinen, mutta ei yllä ensimmäisen osan tasolle. Loppuratkaisu on sinänsä ihan toimiva, mutta ei hirveän omaperäinen.
Kirjailijoista Del Toro on paremmin tunnettu elokuvaohjaajana ja tietty elokuvamaisuus leimaa myös kirjoja. Erityisen ansiokasta kirjoissa on aiemmin mainitsemani uusi näkökulma vampyyreihin. Kirjat ovat jännittäviä ja viihdyttäviä ja niiden henkilöhahmot mielenkiintoisia. Väliosina toimivat kertomukset menneisyydestä ovat todella hienoja. Ensimmäisessä osassa käydään esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisella keskitysleirillä, jota vampyyrien myöhemmin perustamat verileirit muistuttavat. Holokaustin kautta nostetaan esille myös ihmisen julmuus ihmistä kohtaan. Kokonaisuudessaan Vitsaus-trilogia on erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu sarja.
Joel Haahtela: Katoamispiste
Katoamispiste on hieno ja tunnelmallinen kirja. Terapeuttinakin työskentelevä kirjailija, minä-kertoja, tapaa kadulla ranskalaisen Magdan, joka on tullut Helsinkiin etsimään kadonnutta miestään. Kirjailija päätyy auttamaan Magdaa miehen etsimisessä ja lopulta jatkaa etsintöjä yksin. Miehen tavaroista löytyy Raija Siekkisen romaani, jonka perusteella kirjailija-kertoja päättelee Siekkisen traagisen kohtalon kiinnostaneen tätä. Kirjailija päätyy itsekin ottamaan selvää Siekkisen elämästä ja kuolemasta ja vierailemaan tälle tärkeissä paikoissa.
Olen muistaakseni joskus lukenut Raija Siekkiseltä jonkun kirjan, mutta en tiennyt hänestä sen kummemmin mitään. Nyt tiedän, että hän kuoli vuonna 2004 tulipalossa. Katoamispiste yhdistelee mielenkiintoisesti faktaa ja fiktiota kadottamatta vangitsevaa tunnelmaa. Katoamispiste muistuttaakin tunnelmaltaan aikaisemmin Haahtelalta lukemaani kirjaa Naiset, jotka katsovat vastavaloon, mutta juoneltaan se on mukavan erilainen.Haahtela käyttää tässäkin kirjassa erittäin kaunista kieltä, jota on ilo lukea. Suosittelen.
Olen muistaakseni joskus lukenut Raija Siekkiseltä jonkun kirjan, mutta en tiennyt hänestä sen kummemmin mitään. Nyt tiedän, että hän kuoli vuonna 2004 tulipalossa. Katoamispiste yhdistelee mielenkiintoisesti faktaa ja fiktiota kadottamatta vangitsevaa tunnelmaa. Katoamispiste muistuttaakin tunnelmaltaan aikaisemmin Haahtelalta lukemaani kirjaa Naiset, jotka katsovat vastavaloon, mutta juoneltaan se on mukavan erilainen.Haahtela käyttää tässäkin kirjassa erittäin kaunista kieltä, jota on ilo lukea. Suosittelen.
Enni Mustonen: Vasikantanssi
Vasikantanssi on hieman vanhempaa Mustosta. Myös tässä kirjassa maaseudulla on suuri rooli, kun pääkaupungiseudulla ikänsä asunut Minna saa mahdollisuuden muuttaa maalle kolmen lapsensa kanssa. Yksinhuoltajaäidin elämä ei ole helppoa: lähiö on ankea asuinpaikka, poikaa kiusataan, lasten työtön ja kelvoton isä ilmestyy maisemiin vain todistakseen kelvottomuutensa, rahasta on pulaa jne. Uusi teknologia kuitenkin mahdollistaa etätyön, joten Minna tarttuu tilaisuuteen siirtää oma ja lastensa elämän maaseudun rauhaan.
Maaseudun ja kaupungin vastakohtaisuus on hyvin selvää, sillä uudessa asuinpaikassa ihmiset ovat mukavia ja avuliaita, lapset voivat paremmin ja seudulla asuu mielenkiintoisia miehiä. Vasikantanssi ei kuitenkaan ole ollenkaan liian siirappinen tai epäuskottava kirja, vaan siinä on sopivasti arjen realismia mukana. Erittäin hyvä kirja ja mukavaa kevyehköä ajanvietettä.
Maaseudun ja kaupungin vastakohtaisuus on hyvin selvää, sillä uudessa asuinpaikassa ihmiset ovat mukavia ja avuliaita, lapset voivat paremmin ja seudulla asuu mielenkiintoisia miehiä. Vasikantanssi ei kuitenkaan ole ollenkaan liian siirappinen tai epäuskottava kirja, vaan siinä on sopivasti arjen realismia mukana. Erittäin hyvä kirja ja mukavaa kevyehköä ajanvietettä.
Miina Supinen: Apatosauruksen maa
Apatosauruksen maa on Miina Supisen novellikokelma. En yleensä juuri lue novelleja, mutta Supinen kirjailijana houkutti kokeilemaan. Novellit olivat lyhyitä, joten ne soveltuivat hyvin työmatkalukemiseksi. Pidin kokoelmasta paljon. Monet tarinoista olivat hauskoja, jopa absurdeja, mutta samaan aikaan myös melankolisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)