Hengityskeinu kertoo 17-vuotiaasta romaniansaksalaisesta Leosta, joka joutuu toisen maailmansodan loppupuolella neuvostoliittolaiselle työleirille saksalaisuutensa vuoksi. Leo viettää leirillä viisi vuotta. Jatkuva nälkä, raskas työ, kerjuureissut ympäröivälle maaseudulle ja toivo kotiinpääsystä sekä monet muut leirielämään kiinteästi kuuluvat asiat tulevat tutuiksi kirjan myötä. Takakansitekstin perusteella olisin odottanut enemmän kuvausta kotiinpääsyn jälkeisestä ajasta, mutta se jää melko suppeaksi.
Hengityskeinu
pohjautuu Müllerin ystävän, runoilija Oskar Pastiorin kokemuksiin
vankileiriltä. Müllerin ja Pastiorin oli tarkoitus kirjoittaa yhdessä
kirja, mutta Pastior menehtyi vuonna 2006. Müller kirjoitti lopulta Hengityskeinun Pastiorin muistiinpanojen pohjalta, mutta kyseessä on kuitenkin fiktiivinen teos.
Hengityskeinu ei ole kovin helppolukuinen kirja aiheensa ja tyylinsä vuoksi. Müller käyttää varsin runollista kieltä, eikä kerronta etene kronologisesti, joten lukijan on pakko olla valppaana. Alku oli hieman tahmeaa, mutta pääsin loppujen lopuksi ihan hyvin sisälle kirjaan. Mielestäni kirja on ok, mutta en mitenkään hirveästi ihastunut Müllerin tyyliin. Taitaa olla liian runollista minulle. Müller sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009, joten tasokas teos on kyllä kysessä, vaikka ei minuun iskenytkään.
William N. päiväkirja on sitä mitä nimikin sanoo: William Nylander -nimisen miehen päiväkirja. Nylander on kypsään ikään ehtinyt jäkälätutkija, joka on asunut jo useita vuosikymmeniä Pariisissa lähes erakkona. Eletään 1800-luvun loppupuolta. Mies kirjaa ylös tapahtuneita asioita ja yleisesti mietteitään muun muassa tieteestä. William N. on omien sanojensakin mukaan "ikävä ihminen": usein äkäinen, kärkäs sanomaan oman mielipiteensä, itsepäinen ja omiin tapoihinsa piintynyt. Hänen elämäntehtävänsä tuntuu olevan vastustaa erästä tiettyä kollegaansa, jonka teoriaa jäkälistä hän ei hyväksy.
William
Nylander on todellinen henkilö, mutta hänen päiväkirjansa on
fiktiivinen. Nylander eli vuosina 1822-1899 ja oli Helsingin yliopiston
ensimmäinen kasvitieteen professori. Carlson on onnistunut hienosti yhdistämään faktatietoa Nylanderin elämästä fiktioon.
William N. päiväkirja oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011. En ehkä ihan ymmärrä valintaa, vaikka toki kirja onkin aika epätavallinen. Mielipiteeni tästä kirjasta onkin kaksijakoinen: toisaalta pidän yleensä historiallisista teoksista ja tässäkin tuli hyvin esiin 1800-luvun lopun pariisilaisen elämän hyvät ja huonot puolet. Toisaalta kirjassa ei hirveästi tapahdu mitään, joten se oli paikoitellen hieman tylsä. William N:n mielipiteet ovat kyllä ajoittain hyvinkin herkullista luettavaa pisteliäisyydessään, mutta en siltikään ihan päässyt kirjan imuun mukaan. Ihan lukemisen arvoinen kirja kyllä oli, enkä harkinnut jättäväni sitä kesken. Voi olla, että vähemmän väsyneenä ja muutenkin toisenlaisessa mielentilassa olisin pitänyt kirjaa vielä parempana.
Iida Rauman esikoisteoksesta Katoamisten kirja kirjoitettiin jokin aika sitten paljon lehdissä. Katoamisten kirjassa keskeistä on tosiaan katoaminen. Minä-kertojan, taiteellisesti lahjakkaan 19-vuotiaan tytön, nimikin on kadonnut tai ainakaan sitä ei mainita kirjassa ollenkaan. Päähenkilön isä on poissa ja äitikin hukkunut omaan maailmaansa. Päähenkilö saa töitä vanhainkohdista, jonka asukkaista yksi jos toinenkin katoaa joko konkreettisesti tai mielensä syövereihin. Tarina hyppii nykyisyyden ja päähenkilön ala-asteaikojen välillä. Kertojan lapsuuden kaveri kummittelee jatkuvasti hänen mielessään ja taideteoksissaan. Muutenkaan elämä ei ole ihan kohdallaan, ja suhde pitkäaikaiseen tyttöystävään on katkolla.
Sinänsä melko ankealta kuulostava tarina vei mukaanaan niin, että luin melkein koko kirjan reilun parin tunnin bussimatkan aikana. Rauman tyyli on ajoittain varsin ronskia ja suorasukaista, mutta myös sujuvaa ja miellyttävää lukea. Tykkäsin.
Palasin taas pienen tauon jälkeen Mari Jungstedtin dekkarien pariin. Muurien kätköissä jatkaa Gotlantiin sijoittuvien kirjojen sarjaa, jossa pääosassa ovat poliisi Anders Knutas ja toimittaja Johan Berg. Toimittaja Berg onnistuu aina sotkeutumaan murhajuttuihin enemmän kuin ammattinsa puolesta luulisi ja sotkemaan samalla myös yksityiselämänsä. Bergin rooli kirjoissa onkin tarjota pakolliset ihmissuhdekiemurat tarinoihin itse rikosten selvittämiseen osallistumisen lisäksi.
Tässä kirjassa menestyvä taidegalleristi murhataan ja ripustetaan roikkumaan kaupunginmuurille. Galleristilla on omat salaisuutensa, jotka ovat johtaneet murhaan. Salaisuuksista vihjaillaan heti alusta asti dekkareille melko tyypilliseen tapaan, mutta ratkaisu kyllä toimii ihan hyvin. Jälleen yksi perusdekkari siis kyseessä, helppoa ja viihdyttävää luettavaa, mutta ei mitään kovin erikoista.
Valinta kertoo perheestä, jonka isä kuolee yllättäen. Joitakin kuukausia kuoleman jälkeen äiti Ruut valmistautuu muuttamaan pois liian isoksi käyneestä talosta ja alkaa pakata tavaroitaan nuoremman tyttärensä Aavan avulla. Samalla he käyvät kumpikin omalla tavallaan läpi surutyötä ja muistelevat menneitä. Perheessä on salaisuus, joka paljastuu vähitellen.
Valinta on pieni kirja, joka keskittyy oikeastaan vain muutaman päivän ajalle, vaikka muistojen avulla kerrotaan myös aikaisempien vuosikymmenien tapahtumista. Lyhyehköön tarinaan mahtuu kuitenkin paljon, niin surua kuin toivoa paremmasta. Kerronta on soljuvaa ja mukaansa tempaavaa. Pidin Kekkosen tyylistä ja kielestä todella paljon, ja tulen varmasti etsimään käsiini myös hänen ensimmäisen kirjansa.
Heti alkuun täytyy sanoa, että Karkkipäivä on erittäin hyvä kirja. Se oli vuoden 2010 FInlandia-ehdokkaana, ja mielestäni oli kyllä ehdokkuutensa ansainnut. Kirja oli pakko lukea nopeasti loppuun, sillä juoni on rakennettu ärsyttävän jännittäväksi. Oli pakko saada tietää, selviävätkö väärinkäsitykset ja miten kaikki oikein päättyy. Luen varmasti jatkossa myös muita Nummen kirjoja.
Karkkipäivässä kirjailija Ari tapaa sattumalta kaupassa 8-vuotiaan Tomin, jonka kotioloissa ei ole kaikki kohdallaan. Tomin alter ego on supersankari Tok Kilmoori, jonka tavoitteena on pelastaa naapurin tyttö Mira eli vankina oleva prinsessa Mirabella. Eräs päähenkilöistä on Miran äiti Paula, joka koittaa pitää elämänsä hallinnassaan, vaikka kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Tytärkään ei ymmärrä, miten tärkeää kuri ja järjestys on, joten tämän täytyy työstää asiaa omassa rauhassaan. Lastensuojelussa töissä oleva Katri puolestaan laatii luentoa lastensuojelusta ja pohtii sen myötä ammattinsa haastavuutta ja suhtautumistaan työssään tapaamiinsa lapsiin.
Tarinaa kerrotaan monen ihmisen näkökulmasta: Tomin, Arin, Paulan ja Katrin. Ratkaisu on onnistunut, sillä usean minä-kertojan avulla päästään näkemään ihmisten erilaiset tulkinnat eri tilanteista. Erityisesti Paulan osuus jäi mieleen, sillä Nummi on onnistunut kuvaamaan hyvin henkisesti tasapainottoman henkilön mielen liikkeet.
Kirjan keskeinen teema on lasten heitteille jättö ja pahoinpitely, joten mitenkään erityisen aurinkoinen kirja ei ole kyseessä, mutta toisaalta en pitänyt sitä liian ahdistavana. Lähteinä Nummi kertoo käyttäneensä aitoja lastensuojelutapauksia, joten kirjalla on tietyssä määrin todellisuuspohjaa, vaikka toki tarina on fiktiota.
Tämä kirja tarttui mukaan kirjastosta nimensä perusteella. Kirjoittaja Philipp von Boeselager oli viimeinen elossa oleva henkilö, joka oli toisen maailmansodan aikana mukana salaliitossa Hitlerin tappamiseksi. Vain
harva salaliittolaisista säilyi hengissä, sillä salaliiton tultua ilmi
natsi-Saksan johto pidätti, teloitti ja lähetti keskitysleirille
tuhansia henkilöitä.
En ole nähnyt Operaatio Valkyrie -elokuvaa, mutta arvelin, että kirja liittyy jotenkin siihen. Ja toki se liittyykin, mutta Operaatio Valkyria eli heinäkuun 20. päivän salaliitto on vain melko pieni osa tarinaa. Kirja kertoo Philippin ja hänen veljensä Georgin elämästä lapsuudesta asti. Georg oli myös mukana salaliitossa. Philipp kertoo varsin myönteiseen sävyyn isoveljensä kokemuksista sodassa ja kuvaa hänet melkeinpä ihannesotilaana.
Kirjassa kerrotaan loppujen lopuksi yllättävän vähän itse salaliitosta ja melko paljon sodankäynnistä itärintamalla. Välillä sotakuvaukset puuduttivat, mutta toisaalta oli mielenkiintoista lukea sellaisen Saksan armeijan edustajan kokemuksia sodasta, joka ei itse ollut natsi.
